Majoittuminen

Majoittuminen

 
 

Seuraa meitä!

Reissussa retkikunta viettää teltassa enemmän aikaa kuin suksilla. Leirissä nukutaan, syödään, kirjoitetaan blogit ja päiväkirjat ja nukutaan. Teltta on reissumiehen koti, mutta samalla myös ainoa turvapaikka, jos vaikkapa piteraq-myrsky iskee.

DSC_3837

Hilleberg Keron 3GT

Teltta

Retkikunnan telttavalinta on ruotsalainen Hilleberg Keron 3 GT. Teltta on tehty arktiseen talviretkeilyyn ja pienillä muokkauksilla se soveltuu Grönlantiin hienosti. Isossa absidissa pystyy säilyttämään runsaasti tavaraa ja tilavaan sisätelttaa mahtuu helposti kaksi miestä, keitinlaatikko ja tarvittavat tavarat. Teltta on ns. tunneliteltta jossa sekä sisä- että ulkoteltta nousevat samalla kertaa. Pieniä tuunauksia telttaan joudutaan tekemään - mm. sisäteltan kattoon tehtävän kattotaskun muodossa, sekä ulkokankaaseen ommeltavien aurinkopaneelikiinnikeiden osalta. Lisäksi telttaa lisätään jo tehtaalla lumiliepeet ja se myös varustetaan tuplakaarilla.

Kokonaisuudessaan teltta painaa tuunauksineen noin 5kg. Kolmen hengen teltta sopii kahdelle erinomaisesti. Käyttömukavuus on iso osa telttavalintaa. Tässä linnakkeessa pärjätään varmasti missä tahansa kelissä.

Lisäksi retkikunnalla on mukanaan hätämajoitteeksi kevyt Fjellrävenin tuulisäkki, josta voidaan hätätilanteessa (esim. teltan hajoaminen myrskyssä tai railoon putoaminen ja varusteiden kadottaminen.) majoittua tai rakentaa lumikuoppa-suoja.

Nukkuminen

Kunnollinen lepo on todella tärkeää, kun jumppaa normaalin päivätyöläisen viikon suositusannoksen kerrasta, joka päivä, koko viikon. Makuupussin valinta on myös kovin yksilöllinen asia ja siksi retkikunnan jäsenillä on erilaiset pussivalinnat. Molemmat käyttävät tuplapussijärjestelmää, mutta päinvastaisia valintoja. Lauri käyttää paksua untuvapussia, jonka päälle tarvittaessa laitetaan ohuempi synteettinen cover-pussi. Ollin valintana on taasen paksu kuitupussi jonka sisälle tarvittaessa sujautetaan ohkaisempi untuvapussi. Kummatkin systeemit toimivat.

Alustoina retkikunta käyttää kahden alustan järjestelmää. Alimmaiseksi laitetaan Thermarestin Ridgerestin DLX solumuovialustat ja näiden päälle saman firman Prolite Plus alustat. Thermarestin alustoja löytyy myös Partioaitasta.

 
pikkusw
punntise
Julbo_pikku
Lorpen_pikku
partioaitta_pikku
Marmot_logo
 
 
fischer
relaa_pikku
Synaptic_logo
shelby_pikku