Arktinen varuste-trilogia, episodi 3

Sekalaisia seikkailuvempeleitä

Suurimman osan varuste-arsenaalista muodostaa vaatteet, majoittumisvempeleet ja liikkumiseen vaadittavat tavarat. Näiden lisäksi on kuitenkin mukana kaikenlaista nippelinappelia ja dingelidangelia joita tarvitaan jäällä. Muun muassa elektroniikkaa ja sähkövempeleitä on matkassa vaikka ja kuinka, lisäksi ensiapu-välineitä sekä korjaustarvikkeita on mukana paljon. Myös keittiötä kalusteineen riittää oikein mukavasti kiskottavaksi.

Entisaikain arktinen seikkailija saattoi kantaa mukanaan kameraa joka painaa enemmän kuin koko meidän nykyaikainen sähköelektroniikka-arsenaali. Näin se vaan menee, kehitys kehittyy huikeaa vauhtia. Jos verrataan pelkästään Reissu-Petejen 2003 retkikunnan viestintävempeleitä nykyvekottimiin niin on painoluokat ja käytettävyys aivan eri galaksissa.

Grönlannin viranomaiset vaatii lupaehdoissaan että mukana täytyy olla sateliittipuhelin, meri-VHF-käsiradio ja PLB-lähetin. Sateliittipuhelin on sinällään aika simppeli peli, ikään kuin kännykkä mutta varsinkin Iridiumin verkossa toimii ihan missä vaan kunhan karmeita maastoesteitä ei ole. Meillä matkassa on Iridium 9505A luuri joka ei suinkaan ole uusinta uutta mutta toimiva peli. ( Kiitos Kossulle lainasta! ) Hieman vintagen puhelinvalinnan rinnalle meillä on täysin uuden karhea ja ihmeellinen Iridium GO!-sateliittikommunikaatioaparaatti ( jota voi jatkossa vuokrata Ankarat Avotunturit-posselta. ) Siinä missä ennen vanhaan pelattiin kaikenlaisten datakaapeleiden kanssa niin tämän vempeleen kanssa täräytetään noin maksalaatikkopaketin kokoisesta häkkyrästä antenni pystyyn ja boom tarjoolla on wifi jonka kautta voi Iridiumin mobiiliapeilla lähettää mailia ja kuvia sekä soittaa ihan perus mobiililaitteilla. Me käytellään GO!:ta ihan perus 8” pädillä ja varalla on vanha iPhone jos pädi päättää laueta.

Meri-VHFn rooli pakollisissa varusteissa on hieman ristiriitainen, aparaatilla voi hätätilanteessa yrittää täräytellä ilmailun hätäjaksolle ja saada siten yhteyden viranomaisiin. PLB eli personal location beacon taasen on ehta hätälähetin joka ottaa qusot sateliitin kautta viranomaisiin ja ohkaa myös ikään kuin VDF-majakkana apujoukot paikalle.

Perus GPSejä meillä on matkassa kaksin kappalein, Garmineita molemmat. Näihin syötetään valmiiksi jono pisteitä sekä alun ja lopun reititys. 90% matkastahan me kuljetaan tasan suoraa viivaa. Lisäksi meillä on GPSeillä varustetut Suunnon Ambit 3set molemmilla joten GPS-vermeitä on ihan omiksi tarpeiksi. Kyllä meillä on kompassejakin matkassa ja niillä se pää-asiallinen suunnistaminen tapahtuu.

Tähän päälle kun lisätään kaksi GoPro:ta, Silwan tuulimittari, digijärjestelmäkamera, pokkari ja mp3-soittimet sekä näiden lisä-akut, piuhat ja laturit niin onhan sitä rompetta. Luonnollisesti vempeleet kaipaa virtaa, kiinteillä akuilla olevat aparaatit saa virtansa joko suoraan GoalZeron Nomad13 aurinkopaneelista tai Sherpa50 virtapankista. Näiden päälle meillä on mukana myös varalla oleva Bruntonin virtalähde jonka saa yhdistettyä kiinteästi GoPro-kameraan jolloin pitäisi timelapsetkin onnistua ainakin akkukeston näkökulmasta. Mukana on myös pari settiä akkuparistoja ja monitoimilaturi joka lataa nämä ja muutamat akut joita ei usbilla pysty lataamaan. Kaikki tämä kulkee näppärästi ns. latauslaatikossa jota lämmitetään kiehuvalla vedellä täytetyllä pullolla. Kamerat kulkee päivällä kahdessa Ortliebin vesitiiviissä kameralaukussa mistä ne saa näppärästi käyttöön tarvittaessa.

Se sähkölaitteista. Ihmisen pitää syödä ja juoda myös hiihtovaelluksella. Valitettavasti äiti ei ole matkassa laittamassa murkinaa joten joudutaan itse kokkailemaan, itse murkinoista kirjoittellaan vielä erikseen. Keitinlaatikko tulikin jo esiteltyä aiemmassa postauksessa, sen vempeleen virtalähteenä toimii kaksi MSRn XGK-bensakeitintä. Nykyään Grönlannistakin saa whitegasia joten ei tarvitse käryyttää kerosiinia. Mukaan lähtee 20L poltsikkaa eli noin 0,5L per päivä. Meillä on neljä polttoainepulloa joissa kaikissa omat polttoainepumput sekä kolme kanisteria jossa polttoainetta kuljetetaan.

Koska vähän kaikesta joutuu fiilaamaan painoja pois niin päätettiin ottaa matkaan vain yksi ruokatermos. Lounaat lusikoidaan siis 1,5L termarista vuorotellen, onpahan vähemmän tiskiä. Jäätiköllä kun tuppaa olemaan pakkasta niin nesteet kulkee termoksissa, me käytetään Thermoksen FBB-1000sia joita matkaan lähtee kuusi joka on ehkä hieman enemmän kuin useilla mutta on osa meidän systeemiä. Nesteitä kuluu liikkuessa about 2-3 litraa per nassukka. Molemmille on päiväksi litra urheilujuomaa, litra teetä ja litra kaakaota. Urheilujuoma kiskotaan litraisista Nalgeneista ja loput termoksista. Jäästä sulatettu vesi ei sisällä ollenkaan mineraaleja tai suoloja joten siksi nesteitä läträtään paremmiksi. ( Veikkaillaan että maistuu tuo hanavesi reissun jälkeen aika makialta… ) Lisäksi on kaksi termosta varalla joissa on ihan vaan vettä. Kyseinen vesi säästynee useimmiten ja käytetään illan lumensulatusurakan siemenvetenä.

Jäällä ollaan aikalailla omillamme lääkinnällisestä näkökulmasta. Sateliittipuhelimella tavoitetaan todennäköisesti joku meidän kolmesta retkikunnan lääkäristä jos tarvetta tulee mutta muutoin pienemmistä vaivoista pitäisi selvitä itse. Matkassa kulkee melkoinen määrä lääkkeitä erilaisten skenaarioiden varalta ja paljon ihan peruslääkinnällistä tavaraa. Tarvittaessa voidaan suturoida pienet haavat mutta mihinkään ihmeellisyyksiin ei pystytä. Degermanin Patalle laitettiinkin jo terveiset että ei ole peräpukamasuppoja tai pistettäviä kipulääkkeitä matkassa 😉 Kaikenmaailman mobilaatteja, basibacteja ja bepantheneja on sitten sitäkin enemmän. Riskiarvion mukaan lääkinnälliset jutut on pitkälti hiertymiä, hankaumia ja rakkoja sekä pieniä haavoja. Erilaisia lihaskipuja varmasti tulee varmasti. Mukana on siis erilaisia antibiootteja, lihasrelaksantteja ja vähän kaikenlaista kipulääkettä. Todennäköisesti aika herkästi määrätään toisillemme tulehduskipulääkekuureja. Vitamiinit ja maitohapponamit kiskaistaan joka aamu huiviin aamupalalla. Luonnollisesti toivotaan että mahdollisimman paljon jäisi käyttämättä eli pysyttäisiin terveinä koko operaation ajan mutta varmasti pienempiä ongelmia tulee.

Jäätikön rauna-alueilla joudutaan liikkumaan mahdollisesti köysistössä joten mukana on myös perus jäätikkövaellusvermeet. Randovaljaat, jääraudat jotka käy meidän monoihin, vähän metallia ja jääruuveja sekä 30m köyttä. Muutoin liikutaan Fischerin e99 suksilla joihin on fiksattu nousukarvat kiinteästi pohjaan. Coltexin karvat on leikattu pätkiin, keskimmäinen osio kiinnitetään sukseen pohjaan pieneen askarreltuun syvennykseen kiinni ruuvilla ja metallilätyskällä. Näin saadaan skineihin hieman vaihteluväliä eli alun jyrkän ja raskaan osuuden jälkeen saadaan kärkipala pois ja kannan palanen leikattua irti. Keskiosa uskalletaan ehkä irroittaa sitten kun alamäki alkaa. Sauvoina meillä on Fischerin täyssauvat, hyviä sädettäviäkin sauvoja on mutta eipähän ole sitten särkyviä osia turhaan.

Kuten ehkä näin kolmannen postauksen lopulla alkaa hahmottumaan niin sitä tavaraa on meillä aika moinen vuori vedettävänä. Karavaaniin kuuluukin kahden hiihtäjän lisäksi neljä Paris Expedition muoviahkiota, molemmilla kaksi. Ahkiot kulkee vetoköysillä ja reppuvaljailla. Jokaisessa ahkiossa on oma kevyt mutta kestävä Tatonkan kuljetussäkki johon tavarat on helppo pakata. Tavarat pakataan muutoin Tatonkan nylon-kasseihin ja SeaToSummitin tosi kevyisiin pakkauspusseihin. Keveys on näissäkin hommissa a ja o joten raskaat retkikuntakassit on jätetty kotiin. Todettiin että valkkaamalla näitä kevyitä ratkaisuita saadaan painoista pois todella paljon!

Siinäpä se, elikäs arktinen varuste-trilogia. Lähtö lähenee ja kuukauden päästä ollaan jo pelipaikoilla. Ensimmäisenä kohti Gmaata lähtee meidän varustekuorma 27.päivä joten konkreettinen lähteminen alkaa lähestyä ( ja hyvä niin! )

 

Posted in Yleinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>