Elektroniikka ja viestinä

Elektroniikka ja viestintä

 
 

Seuraa meitä!

GD_Olli4

Olli kuvaushommissa Norjassa

Nykyretkikunnat pystyy nauttimaan erilaisten elektronisten apuvälineiden avulla entisaikojen kulkijoihin verrattuna uskomatonta etua, eli tarvittaessa saadaan yhteys "ulkomaailmaan". Voidaan soittaa kotiväelle tai retkikunnan lääkärille ja pystytään lähettämään blogipostauksia jäätiköltä myös meidän tekemisiä ihmetteleville. Lisäksi mukana on liuta muitakin tarvittavia apuvälineitä.

Hätävarusteet

Grönlantiin ei pääse hiihtelemään ilman vaadittuja elektronisia varusteita joilla paikallishallinto pyrkii turvaamaan retkeilijöiden pelastamisen jos homma lähtee menemään pahasti pieleen. Valitettavasti suomalaisiakin on jäänyt jäälle. PLB-hätämajakka lähettää aktivoitaessa signaalia joka voidaan paikantaa lentokoneesta, sekä pelastajien kanssa kommunikointia varten on pakollista kantaa mukana meri-VHF-radiota. Olellinen osa on myös sateliittipuhelin, jonka kanssa ei tarvitse miettiä toimiiko kenttä, sillä puhelut kulkee avaruuden kautta haluttuun numeroon.

SAM_1171

Sateliittipuhelinpuuhissa vuorilla

Viestintävälineet

Retkikunta lähettää päivittäin blogipostauksia ja valokuvia nettisivuille. Sateliittipuhelimen lisävarusteen kautta edellämainitut saadaan maailmalle tablettitietokoneen sähköpostijärjestelmällä. Valitettavasti kuvanlaatu on hiukkasen keponen, mutta joka tapauksessa saadaan ihan photoakin maailmalle.

Tablettiin pystytään myös kätkemään ajanvietettä kuten musiikkia ja taukopäivää varten varmaan joku leffakin. Ehdotuksia/suosituksia otetaan vastaan!

Kuvauskalusto

Retkikunnan halu tehdä avointa proggista heijastuu myös kuvamateriaaleihin, tavoitteena on ottaa paljon kuvia ja videota muillekin ihmeteltäväksi. Videokuvaa aiotaan kuvata pienillä ja näppärillä kypäräkameroilla. Valinta on simppeli siitä, että kamerat saadaan näppärästi kiinnitettyä erilaisiin alustoihin mielenkiintoisten kuvakulmien toivossa. Lisäksi pakkanen, kosteus ja tuuli ei oikein sovi citykameroille joten valinta on simppeli.

Mukaan lähtee myös digijärjestelmäkamera ja rujompaa säätä kestävä pokkari, joten kuvia pitäisi pystyä ottamaan kelissä kuin kelissä.

P1012873

Goal Zeron aurinkopaneelilla saadaan vempeleet ladattua

Muu elektroniikka

Lisäksi mukaan lähtee lajitelma erilaisia tärkeitä elektronisia apuvälineitä retkikunnan tueksi. Garminin GPS-paikantimet antavat tarkat sijaintiluvut tarvittaessa. Matkassa on myös Silwan sää-asema, jolla voidaan todentaa mm. tuulen voimakkuus.

Onneksi ilmaista energiaa on saatavilla auringosta ja hiihdon aikana napapiirin pohjoispuolella liki alusta alkaen mollukka on taivaalla ympärivuorokautisesti. GoalZeron Nomad13-aurinkopaneeli ja Sherpa50-virtapankki lataavat retkikunnan sähkölaitteet.

 
pikkusw
punntise
Julbo_pikku
Lorpen_pikku
partioaitta_pikku
Marmot_logo
 
 
fischer
relaa_pikku
Synaptic_logo
shelby_pikku