Day 1

Sijainti: Islanti

Kukonlaulun aikaan ylös ja kohti Helsinki-Vantaata. Saatiin tavarat  nätisti kyytiin koneeseen ja muutoinkin homma  suttaantui kivasti. Meidän suht miehekäs omavalmisteinen suksipussi aiheutti hilpeyttä mutta toimi moitteettomasti! Pitstoppi Oslossa ja puoliltapäivin saavuttiin Islantiin. Positiivisena yllärinä todettakoon että myös tavarat löysi tiensä tähän hassuun saarivaltioon. Jonkin verran pikku säätöä kamojen kanssa guesthousella hoiti vapaa-ajan ongelmat. Pari kierrosta rasvaista ravintolaruokaa ja tuopposet toimi mallikkaana hyvästinä sivistykselle, toki Angmagssalikissa on suht kivasti palveluita tarjoolla vielä kun sinne  päästään.

Keskiviikkona aamulla kentälle esittelemään tavarakasaa ja toivottavasti  kaikki romu mukana kohti Kulusukia puolilta päivin. Perillä kuitataan rahti ja  luovutetaan se uudestaan samalle tiskille. Kaupanpäälisiksi livautetaan puolentuhatta euroa. Ihan on hinassaan 10min kopterilento tavaran osalta… Iltapäivällä toivottavasti siis Angmagssalikissa perillä RedHousella joka toimii tukikohtana muutaman päivän ajan. Seuraava postaus tuleekin sitten Grönlannista!

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Shortly in english: arrived to Reykjavik and continuing tomorrow towards Greenland. Had some burgers and proper pints. All well so far!

20150414_203221

Sit kun lähtee niin sitten kanssa lähtee!

Lähtöblogi!

Nyt on näpyttimet siis semmottisessa asennossa että matka kohti Grönlannin jäälakeuksia alkaa tiistaina aamulla ihan liian aikaisin Helsinki-Vantaan kansainväliseltä. Onhan tätä odotettu! Kaksi vuotta valmisteluita kiteytyy liki kahden kuukauden matkaan, Greenland Dreams indeed!

Olosuhteet vaikuttaa tällä hetkellä erinomaisilta, kevät ei ole aikaisessa Grönlannissa ja siten jäätiköllä olosuhteet ovat stabiilit. Jäätikön korkeimmassa pisteessä meidän reitistä hyvän matkaa pohjoiseen oli eilen lauantaina aamuyöstä rapeat kelit, -44c pakkasta ja 3m/s tuuli etelästä. Meillä toki tuskin ihan tällaisiin lukemiin ( toivottavasti ) ei pakkaset tärähdä mutta antaahan se mittakaavaa siitä millainen paikka tuo Grönlanti on. Mitä pidempään jäätiköllä lämmöt on päivälläkin pakkasella niin sitä turvallisempaa pitäisi meidän nouseminen ja laskeutuminen jäätikölle pitäisi olla.

Meidän reissua voit seurata muutamastakin eri paikasta, päällimmäisenä on meidän nettisivutwww.greenlanddreams2015.fi jonne tärähtää blogipostaus päivittäin ( jos homma skulaa! ), lisäksi päivityksien linkit pitäisi tärähtää Facebookiin www.facebook.com/greenlanddreams2015 ja Twitteriin @GD_FGE15.

Mahdolliset lehdistö ja mediatiedustelut retkikunnan etenemisestä yhteyshenkilö Pete Mäkelälle; pete(ät)expedition.fi

Kysymyksiä ja terveisiä retkikunnalle voi lähettää kommentoimalla nettisivuilla päiväkirjoja, webmaestro laittelee niitä satunnaisen epätasaisesti meille Grönlantiin. Kommentointi-toiminto aukeaa tässä viikolla kun nettisivuja vielä hieman päivitellään. Nettisivujen pitäisi automaattisesti täräyttää päiväkirjapostaukset myös Facebookiin joten myös sinne voi kommentteja ja kyssäreitä laittaa. Relaa.com-blogia ei reissun päältä päästä päivittämään valitettavasti.

Pähkinänkuoressa reissun pitäisi edetä näin, toki varmaan on vain että kaikki on epävarmaa!

14.4. Lennot: Helsinki – Oslo, Norja – Keflavik, Islanti

15.4. Lennot: Reykjavik, Islanti – Kulusuk, Grönlanti – Angmagssalik, Grönlanti

18.-19.4. Koiravaljakkosiirtyminen Ukerivajikiin ja venematka vuonon yli varsinaisen Grönlannin saaren rannalle. Tästä suksille ja kohti Qasigiannaguitia.

22.-27.5. Arvioitu saapuminen Qasigiannaguitiin noin 700km ja 30-35 päivää myöhemmin.

29.5. Laivamatka Qasigiannaguit – Ilulissat

1.6. Lento: Ilulissat – Kööpenhamina

2.6. Lento: Kööpenhamina – Helsinki

Tässä välissä myös isosti kiitoksia meidän sponsoreille, tukijoille ja yhteistyökumppaneille; Marmot, Smartwool, Lorpen, Julbo, Partioaitta, Punnitse ja Säästä-ketju, Shelby, Synaptic, Fischer ja tietysti Relaa.com

Dos amigos! Kuva: Aleksi Mehtonen

 

Pähkinöinä!

Ja kas vaan kun aika kuluu, viikon päästä pitäisi olla jo todella tukevasti matkalla kohti Grönlantia. Tukevasti myös siksi että tässä on yritetty kerryttää vähän vararavintoa tulevaa koitosta varten. Molemmat onkin saaneet muutamia ylimääräisiä matkakiloja kuljetettavaksi jääkökkäreen yli.

Ruokahommista kirjoiteltiinkin jo aiemmin, tässä se puuttuva palanen siitä kirjailusta. Edellisessä tekstissä käsiteltiin ruokailun runko eli aamiaiset, lounaat ja päivälliset. Tässä postauksessa sitten ihmetellään kaikki muu.

Yksi sananparsi kuuluu että lappiin ei lähdetä laihtumaan. No eipä myöskään Grönlantiin. Jo pelkästään vakuutusehdot määrittää paljonko ravintoa pitää minimissään olla per päivä. If Greenland vetää viivan minimiksi 5000kcal per päivä rajalle eli sinällään helppo homma. Homman jujuna on kuitenkin enemmänkin minkälaista ravintoa kuin kuinka paljon sitä on. Ruoka nimittäin painaa ja paljon. Siksi retkikunta tukeutuu energiapitoisiin ruokiin ja naposteltaviin.

Hiihtäminen raskailla painoilla on uuvuttavaa hommaa ja energiaa palaa tasaisella syötöllä pitkin päivää. Kuten jo aiemmin mainittua me hiihdetään ns. legi-hiihtoa eli aikataulutettua 50min hiihdon ja 10min taukojen tahtia mennään. Loppumatkasta on tarkoitus pidentää legejä ja hiihtopäiviä mutta pääsääntöisesti edellä mainitulla mennään. Tauoilla on tärkeää muistaa nauttia nestettä ja purtavaa että kropalle riittää poltsikkaa tasaisesti koko päivälle.

Nesteyttäminen on oma hommansa jäätiköllä. Ensinnäkin jatkuva urheilu nostaa normaalia nestetarvetta runsaasti. Nestehukka ei houkuttele. Meillä on suht selkeä systeemi, yhteensä meillä on kuusi Thermoksen FBB litraisia termoksia joista kahdessa on kaakaota, kahdessa teetä ja kahdessa ihan vettä vaan. Lisäksi kahdessa litraisessa Nalgenen pullossa kulkee urheilujuomaa. Aamulla aloitetaan legitauoilla litkimällä laihaa urheilujuomaa ja näiden loputtua siirrytään kaakaoon sekä teehen. Vesi on termareissa varalla ja starttinesteenä lumensulattelulle sitten kun karavaani stoppaa. Eli kuusi litraa nestettä per työpäivä kahdelle hempalle, pitäisi riittää. Jos jää yli niin nautitaan teltassa lumensulatuksen yhteydessä ennen uusien täräyttämistä termareihin.

Joku saattaa miettiä miksei juoda ihan tavallista vettä vaan, vastaus on sangen simppeli, jäästä ja lumesta sulatettu vesi ei sisällä suoloja eikä mineraaleja liki ollenkaan. Siksi nesteeseen lisätään sisältöä pussista. Voi olla ettei Hartsportti maistu enää kesäkuussa…

Kun kahden miehen latukone pysähtyy tauolle on toiminta suht vakio. Tarvittaessa taukotakki päälle, toinen kaivaa juotavaa ja toinen syötävää. Meillä on peukalosääntönä se että joka tauolla pitää juoda ja syödä.

Mitä niillä tauoilla sitten puputetaan? No kaikkea herkkua tietenkin! Retkikunta tekee yhteistyötä Punnitse ja Säästä -ketjun kanssa ja Tampereen Kuninkaankadun myymälästä kannettiin kassikaupalla hyvää tauoille. Kokeiltiin viime talvena kuorrutettuja ohrapaistoksia eli flapjackejä. Näitä löytyy makuvalikoimassa vaikka minkämoisia ja meillä onkin joka päivälle varattuna yksi per nassukka. Testattiin flapjackejä talvella ja huomattiin että nämä ei tunnu jäätyvän kovallakaan pakkasella. Muutoinkin maukasta ja tuhtia evästä.

Toinen runkoherkku on erilaiset pähkinät. Pähkinät ei paina hirveästi ja niitä on kiva rouskutella varsinkin kun erilaisia maustettuja pähkinöitä on matkassa. Lisäksi pähkinät on erittäin energiapitoisia! Meidän suosikkeja on erityisesti parapähkinät ja macadamiat.

Lisäksi meillä on matkassa erilaisia herkkuja, ihan vaan sillä että on kiva iltaisin vähän napostella jotain pientä ennen nukkumattia. Matkassa on muun muassa patukoita, riisisnackejä ja suklaata. Lisäksi lentokentältä napataan matkaan vielä muutama napakka yskänlääkepullo.

Siinäpä ne murkina-asiat ja muutkin. Nyt on kirjoiteltu se mikä kynästä on irronnut tässä valmisteluvaiheessa. Toivottavasti on ollut mielenkiintoista luettavaa. Kohta siirrytään kenttä-oloihin! Laitellaan vielä tuossa lähteissä sellainen ohjeistus siitä miten meitä voi matkan varrella seurata. Juttua pitäisi pukata päivittäin!

Ja hei kiitokset kaikille tähän asti lukeneille, ylläpito on antanut ymmärtää että näitä meidän höpinöitä on lukenut muutkin kuin meidän äidit!

 

Tiedote 26.3.

Greenland_Dreams_PeakBlue_Logo

TIEDOTE 26.03.2015

Vapaa julkaistavaksi heti

Kaksihenkinen suomalainen hiihtoretkikunta suuntaa Grönlantiin

Greenland Dreams 2015 retkikunta matkaa Grönlantiin tavoitteenaan ylittää maailman suurin saari hiihtäen. Retkikunta koostuu kahdesta kaveruksesta, Mäntyharjulaisesta Olli Häkkäsestä ja Maarianhaminalaisesta Lauri Hilanderista. Molemmat retkikunnan jäsenet ovat 27-vuotiaita.

Kuljettavaa matkaa kertyy noin 700 kilometriä, suksilla tapahtuva vaellus kestää noin 35-40 päivää. Retkikunta toimii omillaan koko matkan vetäen tarvittavat varusteet rannalta rannalle ahkioissa joiden paino on noin 90 kiloa hiihtäjää kohden.

Retkikunta starttaa Helsingistä 14. huhtikuuta ja matkustamisen jälkeen suksille pyritään 18. tai 19. huhtikuuta. Hiihto aloitetaan Grönlannin itäiseltä rannikolta Tasiilaqin alueelta. Runsasta kuukautta myöhemmin saavutaan maaliin Qasigiannaguitin kylään. Kotiin palataan kesäkuun alkupäivinä.

Hiihto alkaa ja päättyy Grönlannin rannikoilla merenpinnan tasolle, välissä kavutaan raskaiden ahkoiden kanssa tasaista nousua noin 2500 metrin korkeuteen jäätikön laelle. Matkalla retkikunta kohtaa erilaisia olosuhteita hyytävistä pakkasista voimakkaisiin tuuliin. Omat riskinsä luovat jäätikön reuna-alueiden railot sekä hankalat maastot. Itäisellä rannikolla on myös paljon jääkarhuja.

”Pitkä ja haastava hiihtovaellus on meidän yhteinen unelma jota tässä nyt päästään toteuttamaan. Kova fyysinen rasitus, ankarat olosuhteet ja kokemus eristäytymisestä kiehtoo molempia. Jo pelkästään runsas kuukausi teltassa on kokemus itsessään. Retkikuntaa on valmisteltu jo kaksi vuotta joten mahtava päästä kohta reissuun!” kommentoi Hilander.

Retkikunta päivittää sateliittipuhelinten välityksellä päivittäin kuulumisiaan nettisivuilleen ja sosiaaliseen mediaan.

Lisätietoja:

Lauri Hilander

greenlanddreams2015@gmail.com

www.greenlanddreams2015.fi

puh. +358 40 84 77 108

greenland_drams_grafiikkaa

”Anny mul keittiölt muutama suolanen silakka…”

”… mut hiukoo niin perkeleen tavalla!” Vaan ei meitä, on nimittäin tälle operaatiolle varattu sillä lailla kelvot pöperöt ja herkut että jaksetaan. Ajatteltiin täräyttää tämä ruokapostaus kahdessa palikassa niin ei mene ihan älyttömään mittaan. Reissun alussa ahkiot painaa meillä noin 85-90kg. Tästä köntästä tavaraa alkaa kulumaan päivittäin noin 3kg yhteensä kun polttoainetta keittimille ja miehille alkaa töhisemään. Ruokaa kaikkiaan tälle reissulle on noin 100kg ja siten se muodostaakin suurimman osan meidän kuormista. Normaali työpäivä Grönlannissa on kahdeksan tuntia fyysistä joten ruuan pitää täyttää työstä uupuneiden energiavarannot.

Ravinnon pitää olla energiarikasta mutta samalla kevyttä. Siten kaikki ruoka on joko kuivattua tai muutoin kuivatuotetta. Retkikunta tekee yhteistyötä Punnitse ja Säästä -ketjun kanssa ja Tampereen Kuninkaankadun myymälästä on löydetty kilotolkulla retkikunnalle sopivia vaihtoehtoja.

Lisäksi mainittakoon hassu fakta, lentorahdissa ei saa kuljettaa purkitettua ruokaa. Eli jos suunnittelet hanhenmaksaa ja purkkihernaria 40 päivälle niin joudut pohtimaan uudestaan! Retkikunnassa on 100% laktoosi-intolerantikkoja ja 50% erityisruokavaliolaisia joten jouduttiin hakemaan aika radikaaleja ratkaisuita ruokiin. Lähinnä siksi ettei haluttu tehdä kahta erilaista murkinaa joka päivä vaan päädyttiin sellaisiin ratkaisuihin jotka sopii molemmille. Parin edellisen talven aikana testattiin herkkuja reissussa ja päädyttiin sellaiseen tulokseen että pidetään homma simppelinä eli syödään sama pöperö jokaisena reissun päivänä. Reissun ruokailut jaottuu jotakuinkin näin:

Aamiainen
Aamupala on oikeastaan päivän aterioista ainoa jossa on jonkinmoista vaihtelua. Punnitse ja Säästä -ketjun valmiita myslivaihtoehtoja otetaan matkaan neljää erilaista plaatua. Näitä jatketaan mehukeittojauheella, pähkinöillä ja pellavarouheella. Aamupalalla pitäisi jaksaa tökkiä työpäivän ensimmäinen puolikas joten luonnollisesti annoskoko on aika runsas. Lisäksi mysliherkkuun lisätään miehekkään siivut Grönlannista hankittua voita. Aamupalat nautitaan isoista termosmukeista lusikoiden.

Lounas
Lounas nautitaan ulkotiloissa käytännössä varmasti joten kauheammin kokkailemaan ei tässä välissä viitsi alkaa. Pöperö pyöräytetään aamuisin 1,5 litraiseen ruokatermokseen jossa se saa muhia nelisen tuntia ennen nauttimista. Termariherkku sisältää mummonmuusijauhetta, kuivattua jauhelihaa, kuivattuja kasviksia, lämmin kuppi – keittojauheen, kuivattua juustoa, kuivattua pekonia ja ison lohkon voita. Herkku asettuu ruokatermarissa tasaiseksi laastimassaksi ja tästä seuraa myös lempinimi ”Vaahto.” Joku saattaisi kysellä miksi meillä on mukana vain yksi ruokatermari. Tähän on simppeli vastaus, päätettiin olla grammatietoisia ja käyttää vain yhtä. Toisekseen homma toimii näppärästi niin että lounastauolla toisen lusikoidessa vaahtoa voi toinen juoda termoksesta, napsia kuvia tai puuhailla jotain muuta tähdellistä. Plus onpahan vähemmän tiskattavaa.

Päivällinen
Iltaisin päästään teltan suojiin ja ottamaan rauhallisemmin päivän hiihtourakan jälkeen. Päivällinen on patatyyppinen ruoka joka aateloidaan runsailla siivuilla voita. Kuivattua bataattia, porkkanaa, selleriä, tomaattia ja paprikaa joiden kaverina kuivattua jauhelihaa sekä juustoa. Koko sörsseli keitetään runsaaseen nesteeseen ja voin lisäksi lisätään oliiviöljyä. Päivällistä keitellään kasaan tovi ja nautitaan sitten kattilasta lusikoiden. Riisiä ei aleta keittelemään ja pastat ei oikein passaa joten tässä herkussa määrä korvaa laadun. Eli kolmen litran Primuksen kattila tärähtää mössöä ihan piripintaan.

Kirjoitellaan tässä hollilla vähän enemmän sitten nuista ruuan sekalaisista eli erilaisista legimätöistä, patukoista, juomista ja herkuista. Päivän ruoka-annokset kattaa kaikkiaan noin 5500 kilokaloria joten ihan tukevaa tavaraa saadaan nassuun kiskoa. Ruoka on kaikkiaan ollut meillä jo pitkän tovin tapetilla johtuen ruokailullisista erityistarpeistamme. Kun GD-projektia lähdettiin tekemään pari vuotta sitten niin oli meille selvää että pakastekuivatut valmisruuat ei meille sovi ja
joudutaan kokoilemaan kaikki erikseen. Toistaiseksi ei ole alkanut pöperöt tökkimään testireissuilla joten toivotaan ettei ala vähän pidemmässäkään käytössä.

 

Arktinen varuste-trilogia, episodi 3

Sekalaisia seikkailuvempeleitä

Suurimman osan varuste-arsenaalista muodostaa vaatteet, majoittumisvempeleet ja liikkumiseen vaadittavat tavarat. Näiden lisäksi on kuitenkin mukana kaikenlaista nippelinappelia ja dingelidangelia joita tarvitaan jäällä. Muun muassa elektroniikkaa ja sähkövempeleitä on matkassa vaikka ja kuinka, lisäksi ensiapu-välineitä sekä korjaustarvikkeita on mukana paljon. Myös keittiötä kalusteineen riittää oikein mukavasti kiskottavaksi.

Entisaikain arktinen seikkailija saattoi kantaa mukanaan kameraa joka painaa enemmän kuin koko meidän nykyaikainen sähköelektroniikka-arsenaali. Näin se vaan menee, kehitys kehittyy huikeaa vauhtia. Jos verrataan pelkästään Reissu-Petejen 2003 retkikunnan viestintävempeleitä nykyvekottimiin niin on painoluokat ja käytettävyys aivan eri galaksissa.

Grönlannin viranomaiset vaatii lupaehdoissaan että mukana täytyy olla sateliittipuhelin, meri-VHF-käsiradio ja PLB-lähetin. Sateliittipuhelin on sinällään aika simppeli peli, ikään kuin kännykkä mutta varsinkin Iridiumin verkossa toimii ihan missä vaan kunhan karmeita maastoesteitä ei ole. Meillä matkassa on Iridium 9505A luuri joka ei suinkaan ole uusinta uutta mutta toimiva peli. ( Kiitos Kossulle lainasta! ) Hieman vintagen puhelinvalinnan rinnalle meillä on täysin uuden karhea ja ihmeellinen Iridium GO!-sateliittikommunikaatioaparaatti ( jota voi jatkossa vuokrata Ankarat Avotunturit-posselta. ) Siinä missä ennen vanhaan pelattiin kaikenlaisten datakaapeleiden kanssa niin tämän vempeleen kanssa täräytetään noin maksalaatikkopaketin kokoisesta häkkyrästä antenni pystyyn ja boom tarjoolla on wifi jonka kautta voi Iridiumin mobiiliapeilla lähettää mailia ja kuvia sekä soittaa ihan perus mobiililaitteilla. Me käytellään GO!:ta ihan perus 8” pädillä ja varalla on vanha iPhone jos pädi päättää laueta.

Meri-VHFn rooli pakollisissa varusteissa on hieman ristiriitainen, aparaatilla voi hätätilanteessa yrittää täräytellä ilmailun hätäjaksolle ja saada siten yhteyden viranomaisiin. PLB eli personal location beacon taasen on ehta hätälähetin joka ottaa qusot sateliitin kautta viranomaisiin ja ohkaa myös ikään kuin VDF-majakkana apujoukot paikalle.

Perus GPSejä meillä on matkassa kaksin kappalein, Garmineita molemmat. Näihin syötetään valmiiksi jono pisteitä sekä alun ja lopun reititys. 90% matkastahan me kuljetaan tasan suoraa viivaa. Lisäksi meillä on GPSeillä varustetut Suunnon Ambit 3set molemmilla joten GPS-vermeitä on ihan omiksi tarpeiksi. Kyllä meillä on kompassejakin matkassa ja niillä se pää-asiallinen suunnistaminen tapahtuu.

Tähän päälle kun lisätään kaksi GoPro:ta, Silwan tuulimittari, digijärjestelmäkamera, pokkari ja mp3-soittimet sekä näiden lisä-akut, piuhat ja laturit niin onhan sitä rompetta. Luonnollisesti vempeleet kaipaa virtaa, kiinteillä akuilla olevat aparaatit saa virtansa joko suoraan GoalZeron Nomad13 aurinkopaneelista tai Sherpa50 virtapankista. Näiden päälle meillä on mukana myös varalla oleva Bruntonin virtalähde jonka saa yhdistettyä kiinteästi GoPro-kameraan jolloin pitäisi timelapsetkin onnistua ainakin akkukeston näkökulmasta. Mukana on myös pari settiä akkuparistoja ja monitoimilaturi joka lataa nämä ja muutamat akut joita ei usbilla pysty lataamaan. Kaikki tämä kulkee näppärästi ns. latauslaatikossa jota lämmitetään kiehuvalla vedellä täytetyllä pullolla. Kamerat kulkee päivällä kahdessa Ortliebin vesitiiviissä kameralaukussa mistä ne saa näppärästi käyttöön tarvittaessa.

Se sähkölaitteista. Ihmisen pitää syödä ja juoda myös hiihtovaelluksella. Valitettavasti äiti ei ole matkassa laittamassa murkinaa joten joudutaan itse kokkailemaan, itse murkinoista kirjoittellaan vielä erikseen. Keitinlaatikko tulikin jo esiteltyä aiemmassa postauksessa, sen vempeleen virtalähteenä toimii kaksi MSRn XGK-bensakeitintä. Nykyään Grönlannistakin saa whitegasia joten ei tarvitse käryyttää kerosiinia. Mukaan lähtee 20L poltsikkaa eli noin 0,5L per päivä. Meillä on neljä polttoainepulloa joissa kaikissa omat polttoainepumput sekä kolme kanisteria jossa polttoainetta kuljetetaan.

Koska vähän kaikesta joutuu fiilaamaan painoja pois niin päätettiin ottaa matkaan vain yksi ruokatermos. Lounaat lusikoidaan siis 1,5L termarista vuorotellen, onpahan vähemmän tiskiä. Jäätiköllä kun tuppaa olemaan pakkasta niin nesteet kulkee termoksissa, me käytetään Thermoksen FBB-1000sia joita matkaan lähtee kuusi joka on ehkä hieman enemmän kuin useilla mutta on osa meidän systeemiä. Nesteitä kuluu liikkuessa about 2-3 litraa per nassukka. Molemmille on päiväksi litra urheilujuomaa, litra teetä ja litra kaakaota. Urheilujuoma kiskotaan litraisista Nalgeneista ja loput termoksista. Jäästä sulatettu vesi ei sisällä ollenkaan mineraaleja tai suoloja joten siksi nesteitä läträtään paremmiksi. ( Veikkaillaan että maistuu tuo hanavesi reissun jälkeen aika makialta… ) Lisäksi on kaksi termosta varalla joissa on ihan vaan vettä. Kyseinen vesi säästynee useimmiten ja käytetään illan lumensulatusurakan siemenvetenä.

Jäällä ollaan aikalailla omillamme lääkinnällisestä näkökulmasta. Sateliittipuhelimella tavoitetaan todennäköisesti joku meidän kolmesta retkikunnan lääkäristä jos tarvetta tulee mutta muutoin pienemmistä vaivoista pitäisi selvitä itse. Matkassa kulkee melkoinen määrä lääkkeitä erilaisten skenaarioiden varalta ja paljon ihan peruslääkinnällistä tavaraa. Tarvittaessa voidaan suturoida pienet haavat mutta mihinkään ihmeellisyyksiin ei pystytä. Degermanin Patalle laitettiinkin jo terveiset että ei ole peräpukamasuppoja tai pistettäviä kipulääkkeitä matkassa 😉 Kaikenmaailman mobilaatteja, basibacteja ja bepantheneja on sitten sitäkin enemmän. Riskiarvion mukaan lääkinnälliset jutut on pitkälti hiertymiä, hankaumia ja rakkoja sekä pieniä haavoja. Erilaisia lihaskipuja varmasti tulee varmasti. Mukana on siis erilaisia antibiootteja, lihasrelaksantteja ja vähän kaikenlaista kipulääkettä. Todennäköisesti aika herkästi määrätään toisillemme tulehduskipulääkekuureja. Vitamiinit ja maitohapponamit kiskaistaan joka aamu huiviin aamupalalla. Luonnollisesti toivotaan että mahdollisimman paljon jäisi käyttämättä eli pysyttäisiin terveinä koko operaation ajan mutta varmasti pienempiä ongelmia tulee.

Jäätikön rauna-alueilla joudutaan liikkumaan mahdollisesti köysistössä joten mukana on myös perus jäätikkövaellusvermeet. Randovaljaat, jääraudat jotka käy meidän monoihin, vähän metallia ja jääruuveja sekä 30m köyttä. Muutoin liikutaan Fischerin e99 suksilla joihin on fiksattu nousukarvat kiinteästi pohjaan. Coltexin karvat on leikattu pätkiin, keskimmäinen osio kiinnitetään sukseen pohjaan pieneen askarreltuun syvennykseen kiinni ruuvilla ja metallilätyskällä. Näin saadaan skineihin hieman vaihteluväliä eli alun jyrkän ja raskaan osuuden jälkeen saadaan kärkipala pois ja kannan palanen leikattua irti. Keskiosa uskalletaan ehkä irroittaa sitten kun alamäki alkaa. Sauvoina meillä on Fischerin täyssauvat, hyviä sädettäviäkin sauvoja on mutta eipähän ole sitten särkyviä osia turhaan.

Kuten ehkä näin kolmannen postauksen lopulla alkaa hahmottumaan niin sitä tavaraa on meillä aika moinen vuori vedettävänä. Karavaaniin kuuluukin kahden hiihtäjän lisäksi neljä Paris Expedition muoviahkiota, molemmilla kaksi. Ahkiot kulkee vetoköysillä ja reppuvaljailla. Jokaisessa ahkiossa on oma kevyt mutta kestävä Tatonkan kuljetussäkki johon tavarat on helppo pakata. Tavarat pakataan muutoin Tatonkan nylon-kasseihin ja SeaToSummitin tosi kevyisiin pakkauspusseihin. Keveys on näissäkin hommissa a ja o joten raskaat retkikuntakassit on jätetty kotiin. Todettiin että valkkaamalla näitä kevyitä ratkaisuita saadaan painoista pois todella paljon!

Siinäpä se, elikäs arktinen varuste-trilogia. Lähtö lähenee ja kuukauden päästä ollaan jo pelipaikoilla. Ensimmäisenä kohti Gmaata lähtee meidän varustekuorma 27.päivä joten konkreettinen lähteminen alkaa lähestyä ( ja hyvä niin! )

 

Arktinen varuste-trilogia, episodi 2

Greenland_Dreams_PeakBlue_Logo

MYOG

MYOG-varusteet voi kääntään kotimaiselle yksinkertaisesti tee-se-itse-varusteiksi. Kuten edellisessä varustepostauksessa todettiin niin ei ihan kaikkea soveltuvaa varustetta juuri meidän halujen mukaan löydy joten ollaan päästy toteuttamaan itseämme myös kaavojen, ompelukoneiden ja erilaisten materiaalien kanssa.

Retkikunnan Olli on huomattavasti lahjakkaampi tästä kaksikosta puuhastelemaan neulojen ja lankojen kanssa joten Mäntyharjulla on varustetehdas saanut puksuttaa priimaa tuvan pöydällä talven aikana. Pitkälti kaikki alkaakin olla valmiita joten tässä valikoidut palat.

Mäntyharjun varustetehdas, käsittelyssä teltan kattotasku aka Himmeltasche!

Ensin kuitenkin pitää lätkäistä pala faktaa pöytään materiaaleista. Varustekankaita ja materiaaleja saa täältä pohjolasta jokseenkin rajallisesti ja parhaat apajat sekä tietotaito löytyy Oulusta Shelby Oy:ltä. Shelbyn kaverit osaa antaa jeesit ja laatubeetat ompelutöihin sekä materiaaleihin joten jos jotain alkaa operoimaan niin kannattaa a) tutustua nettikauppaan ja/tai b) vierailla myymälässä jos sattuu nurkilla olemaan. Retkikunta tekee Shelbyn kanssa yhteistyötä ja herrojen vinkit on otettu vaariin tarkasti omia vermeitä suunnitellessa sekä toteuttaessa.

Kuva: Aleksi Mehtonen

Nykymaailma on onneksi niin liberaali paikka että miespuolinen arktinen retkeilijäkin saa kiskaista lanteilleen hameen ihan ilolla ilman pelkoa muiden seikkailijoiden syrjinnästä. Erilaisia eristepöksyjä löytyy markkinoilta vaikka ja kuinka mutta hameessa on niin paljon käyttöetuja että tällaiset piti saada. Kevään 2014 Grönlannin retkikunta ja Luomalan Vesa valottivat omia hamosiaan ja saatiinkin hyvät tipsit heiltä. Hame pesee eristehousut monella tapaa. Ensinäkin pukeminen on todella vaivatonta sukset jalassa, kietaiset hameen lantiolle ja kiskaiset vyötärön napit ja sivun vetoketjun kiinni. Toisekseen hameessa voi myös hiihtää kun avaa tarvittavan määrän vetoketjullista halkiota, eristepöksyissä meno ei ole niin kivaa. Kankaat on kevyttä nylonia ja eristemateriaalina on kevyttä kuitua. Lantioon ja helmaan elastiset vetonyörit sekä pari nappia ja avot, hamonen on valmis! ( P.S. Todetusti toimii myös toppina 95kg könsille, kuvamateriaalia saattaa seurata reissun jälkeen. Meidän vappujuhlissa on nimittäin dresscodena pikkumustat. )

Chapsit! Katu-uskomattomin talviretkeilyvaruste, ikinä.

Kahlauslahkeet ei kuulosta suoranaisesti arktisen retkeilijän varustevalinnalta. Realismi on kuitenkin se että jahka lähestytään Grönlannin länsirannikkoa niin homma voi mennä vesileikeiksi. Rannikolla jäätikkö sulaa ja syntyy puroja sekä jokia joissa saa läträtä. Reissu-Petet on näyttäneet kuvia heidän 2003 ylityksestä siellä ukot kiskoo munaskuukeleita myöden loskassa. Kahlauslahkeet tai tuttavallisemmin taisteluchapsit on vedenpitävästä kankaasta ommellut ylipitkät irtolahkeet jotka laitetaan kengän sisään ja ( kenkä ikään kuin uhrataan kastumaan ja priorisoidaan kuivia jalkoja ) vedetään ylös vyörärölle jolloin koko matkalla on umpinainen kangas ja siten pitäisi veden pysyä ulkona. Perussettinä kuorikangasta ja saumateippiä sekä väljä leikkaus. Jos muuten katsoo googlen kuvahaulla sanalla chapsit niin tulee vähän vastaavia systeemejä, materiaalit ja istuvuus on hieman eri.

Tuheroissa tarkenee, sauva sukeltaa sisälle käsineen alta olevasta neopreenireikäsestä.

Kun hieman kyseenalaisten varusteiden makuun on päästy niin jatketaan toki eli suuntana tuherot. Tuhero on ( ymmärtääkseni ) ihan kotimainen keksintö ja nerokas sinällään. Kylmissä keleissä kun tuppaa asioita paleltamaan ja erityisesti niitä jotka tuppaa olemaan näppärästi esillä elementtien armoilla. Käsille riittää tekemistä näissä hommissa ja erityisesti hiihtäessä käsi on jatkuvasti puristuneena sauvojen ympärillä sekä tuulen armoilla. Suomipoijjaat onkin aikanaan kehittäneet ikään kuin suojaavan sukan joka pitää nakit piilossa mutta käyttökelpoisina. Tuhero toimii yksinkertaisesti niin että tehdään pitkä ja tilava tuulenpitävä putkilo jossa on reikä sauvan kahvan läpiviemiseksi. Näin saadaan sauvaa puristava käsi suojaan ja tarvittaessa käden saa nopsaans operoimaan jotain enemmän tarkkuutta vaativaa helposti. Tuherossa voi sitten käytellä sopivaa hansikasta, meillä on myös jäätävän kylmiin keleihin tehty erikseen villaiset huovutetut erittäin paksut ja isot lapaset ikään kuin tuheroiden pariksi. Näihin mahtuu vielä ohut fleecehanska tai merinovillainen hanska alle jos haluaa. Perimätieto kertoo että aparaatin nimi tulee sisällä pyörivästä kosteudesta ja lämmöstä, meillä ei pitäisi menon olla kovinkaan kosteaa koska omamme on tehty hengittävästä softshellistä.

Prototyypit Sarekin koeajossa, väljyyttä näihin lisättiin ja vaihdettiin fleecevuori huopaiseen

Monoja saa nykyisellään erittäin laajalla skaalalla ja kaikenlaisiin lämpötiloihin. Tällä reissulla lämpötilavaihtelut voi heilua jäätikön laen tuulisiin -30c lukemiin ja loppumatkan liki hellekeleihin. Meidän monovaihtari on jykevä yksikerroksinen BC-mono joka on hyvä hiihtää ja sietää joka sietää myös remmijääraudan käyttämistä. Kylmempiä kelejä varten monoihin tehdään ns. overbootsit eli lisäpäälliset joilla parannetaan eristävyyttä. Näitä saa nykyisellään valmiinakin mutta haluttiin hieman saatavilla olevista eroavat ominaisuudet joten tehdään itse.

Laurilla on muutamat paleltumisherkät varvasyksilöt joten haluttiin runsaasti lisälämpöä jos tarvetta on. Monon päälle tulee ikään kuin välikenkä joka on valmistettu kolmen millimetrin huovasta. Päällimmäiseksi tulee kenkään ruuveilla kiinnitettävä cordura-päällinen joka kestää sangen reipasta kulutusta. Välihuovan voi ottaa pois jos meno käy liian kuumaksi. Yksi prototyyppi ponnistettiin harjoitusreissujen aikana ja itse lopputuotos on valmistumassa hyvää vauhtia. ( Valitettavasti lopputuotoksesta ei vielä kuvaa ole joten kuvassa prototyyppi! )

Rumat naamat saa piiloon myrskymaskiin.

Naama on herkästi alttiina erilaisille kärsimyksille, niin viimalle kuin auringollekin. Meillä on matkassa Julbon laskulasit ja aurinkolasit joihin molempiin on tehty pieniä fiilauksia. Laskulaseihin on modattu naamasuojus tuulenpitävästä fleecekankaasta. Kangas suojaa naamaan mutta samalla pysyy riittävän kaukana kasvoista sallien uloshengitysilman liikkumisen. Scottin safarimaskit on olleet monille patenttiratkaisu mutta me ei niihin olla tykästytty. Johtuuko sitten pulleista poskista vai mistä mutta kangassuojus tuntuu paremmalta vaihtarilta. Tätä pidetään naamalla kun tuulee kovaa tai myrskyää.

Meillä kun molemmilla on nenät naamassa ja ne tuppaa olemaan aika alttiita palamaan auringossa niin päätettiin panna ruutisarvet piiloon. Aurinkolaseihin saisi näppäriä nenäsuojuksia mutta haluttiin vähän suojaavammat vaihtarit joten tehtailtiin laseihin lisäosa joka suojaa nenän lisäksi poskipäitä. Josko selvittäisiin vähän kevyemmällä rasvanhölväyksellä.

Kaikenlaisia muitakin fiksailu ja rakenteluprojekteja saa sekä joutuu tekemään. Niistä suurimpina voi mainita keitinlaatikon ja latauslaatikon. Keitinlaatikko on siis kevyt boxi jossa kahta keitintä käytetään teltassa sisällä jollain tasolla turvallisesti. Toiset käyttää metallista kannellista ”umpilaatikkoa” ja toiset alumiinista alustaa jossa on kiinni palonkestävä kangas. Ajatus lyhykäisyydessään on tukahduttaa leimahtavat liekit ja toimittaa aparaatti ulos ilman että tuikataan ihmisiä tai omaisuutta. Meidän valinta on jälkimmäinen näistä kahdesta. Toistaiseksi meillä ei leimahduksia ole teltassa sattunut joten luottavaisesti mennään tällä systeemillä. Laitosta on viritelty jo pidemmän aikaa mutta saatiin muutamat ”ahaat” vielä tässä viime metreillä joten vekotinta pitää vielä hieman viritellä, yritetään saada kuva sitten trilogian viimeiseen postaukseen.

Koska elektroniikkaa reissuun lähtee aika ankara kavalkaadi niin pitää niitä a) suojata pakkaselta ja kolhuilta sekä b) saada ladattua reissun aikana. Elektroniikasta kirjaillaan enemmän tuonnempana joten esitellään latauslaatikkokin siinä samassa rumbassa.

Tässäpä tämä tällä kertaa, trilogian viimeinen episodi ”Sekalaisia seikkailuvempeleitä” ilmestyy toivottavasti heti tässä kinthaalla! 40 yötä jouluun on, eikun lähtöön. Siistiä sinällään, reissuun on vähemmän aikaa kuin itse reissu kestää, ihan ei vielä valmista ole vaikkakin luvat on paketissa ja kamatkin pitkälti. Tässä tulee varmasti kiihtyvällä tahdilla blogia, kysykää ihmeessä jos kysytyttää.

greenland_drams_grafiikkaa

 

Arktinen varuste-trilogia, episodi 1

Grönlannin ylihiihto vaatii paljon myös varusteilta. Tässä täräytetään ilmoille kolmiosainen trilogia vermeiden ja vempeleiden ihmemaasta. Joten kiinnittäkää vetovaljaanne, tässä ensimmäinen osa koskien pääosin vaatetusta. Jatko-osat otsikoilla ”MYOG” sekä ”Sekalaisia seikkailuvempeleitä” on jo prosessissa, ilmestyvät sitten myöhempänä. Disclaimerina mainittakoon että tämä postauksessa ei juuri muuta kuin tuotesijoittelua olekaan.

”Keikareiden uudet vaatteet”

Nykyään käytännössä kaikki, varsinkin kotimaiset, retkikunnat tukeutuu kuorikankaista tehtyihin vaatteisiin. Toki myös toisenlaisia materiaaleja varsinkin norjalaisten vaatteissa näkee mutta yleistäen kuorivaate on se pop-valinta. Meillä on ilo käyttää Marmotin vaatteita tällä reissulla ja luonnollisesti napattiin käyttöön ProShell goretex-asu. Vaikka ProShellit onkin sitä goreista painavinta plaatua niin vaatteet joutuu sangen kovalle kulutukselle kun ne päällä kikkaillaan joka päivä tuntitolkulla joten luotettavuus on aj o. Myös ahkiovaljaat antaa kyytiä varsinkin takkien lantioille ja hartioille joten kestävyys on tosi tärkeää. Meidän tapauksessa ahkiovaljas on myös reppu missä kulkee eväitä ja muita tarpeita.

Slimfit ei sovellu retkikuntahommiin, me suositaan väljiä leikkauksia ja runsaita mittoja. Takit on pitkiä ja yltää kinkkujen päälle, housut on bib-mallisia haalarihousuja joiden yläosa on softshelliä. Meidän bibeissä ei ole ”pommiluukkua” mutta pienellä kikkailulla asia saatiin ratkaistua henkselimodauksella siten ettei luonnon kutsuessa tarvitse ihan jokaista vaatetta repiä päältä. Kuorivaatteiden vetimet pidennettiin että tumppujen ja (hiihto)tuheroiden kanssa on helpompi operoida.

Kuoritakkien hupunreunukset ompelutettiin kotimaisesta supikoirasta mittatilauksena. Tampereelta löytyy Sammon turkis niminen puoti joka tekee todella hyvää jälkeä ja halvalla. Supitaljakin löytyi Facebookissa pienellä huutelulla, kiitokset vaan ystävälliselle Vaasalaisrouvalle! Hupunreunuksen funktio on a) suojata kasvoja viimalta ja b) luoda ”tötterö” naaman eteen joka pitää kasvojen edessä olevan ilman lämpimämpänä. Turkiksista voi ja pitää olla montaa mieltä mutta valitettava fakta on ettei keinoturkis ole vaihtoehto, muovi valitettavasti vain jäätyy ilman edellä mainittuja hyötyjä.

Lämmönsäätely on kovin henkilökohtaista hommaa, toiset hikoilee helposti ja toiset ei juuri ikinä. Pulkankiskonnasta syntyvä lämpö pyörii kuoritakin sisällä joten ahkiota kiskoessa harvoin kylmä tulee jos pukeutuu oikein. Rankka hikoileminen on ongelmallista ja hankala kuivattaa joten vanha totuus pätee nytkin: liikkeelle lähteissä pitää olla pikkuisen vilpakka notta hetken päästä ei ole supersoija päällä. Erilaiset tuuletusräppänät ja kainalovetoketjut lisää käyttömukavuutta.

Perussettinä voi pitää paksun kerraston ja kuoriasun yhdistelmää. Meidän aluskerrastot on Smartwoolin 250g/m2 paksuuden korkeakauluksisia merinovillaisia kerrastoja. Merinon hyötyjä tuskin tarvitsee kauheasti mainostaa sen suuremmin. Molemmilla on kerrastoja kaksi settiä ja varmaankin ne muutaman kerran ”pestään” hangessa ja tuuletetaan kuiviksi kun sää sallii. Koska ollaan herrasmiehiä niin boxereita otetaan ihan kolmet runsaalle kuukaudelle, osassa on myös sellainen sukukalleuksien suojana oleva tuuliläppä jos sattuu viimoittamaan ja jää vetskari auki. ( Terkut Katkarapu-Kallelle, nevöförket! )

Jos merinossa ja kuoriasussa ei tarkene niin voidaan väliin kiskaista fleece väliasut. Varsinkin jos keli menee kovasti pakkaselle ja tuulee niin lisäsuojaus tulee tarpeeseen. Loppumatkasta keli saattaa olla kovinkin kesäinen joten kuoritakitta luikkarointi nätteinä päivinä on myös toiveena.

Tauoilla ja leirissä puuhastellessa ei tarkene ilman eristevaatteita. Me mennään simppelisti untuvatakilla ja eristehameella. Hamonen on nousemassa sellaiseksi trendiksi talviretkuilussa. Semmottis on helppo heittää vyötäisille sukset jalassa nopeasti. Jos keli on oikein hurjana niin jättää vetoketjun auki ja halkion kanssa vempeleellä voi hiihtää. Jostain syystä 95kg miehelle ei löydy suoraan hyllystä sopivaa bilemekkoa joten nämä täräytettiin itse, tarkemmin sitten MYOG-postauksessa. Untuvatakkeina meillä on keskipaksuiset takit ohkaiselle päällikänkaalla, pikkuisen vilpakkana on aika makiata kiskaista tauolla untsikkaa päälle. Toiset käyttää myös ohkaista untuvaliiviä mutta me ei olla koettu sille tarvetta, periaatteessa kelpo systeemi sekin.

Teltassa notkutaan tällä reissulla noin 14 tuntia päivässä. Untuvatakkia ei teltassa voi pitää, kondenssikosteus imeytyy vaatteeseen ja lopulta se jäätyy untuvataskujen sisälle mikä heikentää eristävyyttä. Meillä on mukana ns. telttatakit joiden rintamus on höystetty ohkaisella synteettisellä eristeellä ja muutoin rotsi on fleeceä. Niiden parina käytetään sitten niitä välihousuja hiihtofleece-asusta. Lisäksi jaloissa pidetään telttatöppösiä niin ei varpaita palella. Teltassa täräytetään keittimillä sisällä joten ei siellä suoranaisesti kylmä ole, varmasti lämpimämpinä päivinä joudutaan ihan kelteisillään pötköttelemään.

Ääreiset on herkkiä paikkoja ja alttiina kylmälle. Sukkina käytetään merinovillaisia Lorpeneita, alle ohkaisempi liner-sukka ja päälle paksumpi hiihtosukka. Tuplasukkia lähtee kolme per nassu reissuun sekä lisäksi ns. vaporbarriersukka jos keli menee kosteaksi. VB-sukkien kanssa pelaaminen on vähän sellaista kikkailua, jos monot kostuu saa niillä pysymään sukat kuivahkona. Toisille sopii, toisille. Monot meillä on Fischerin BC-magnum normin mukaiset yksikerroksiset jykevähköt vaellusmonot, koot on molemmilla kaksi pykälää isot ja monoon vaihdetaan paksumpi huopapohjallinen. Monojen päälle askarrellaan lisäosa jonka sisempi päällinen on 3mm huopaa ja ulompi kulutusta sekä säätä kestävä cordura-päällinen. Näistäkin sitten MYOG-postauksessa lisää.

Hanskoja ja hattuja on matkassa paljon. Neljä eri paksuista pipoa niin windstopperina, fleecenä kuin merinovillanakin sekä putkihuivit, tuulenpitävät kaulurit/naamasuojat ja lippikset. Hanskojakin löytyy reipas repertuaari, kaksi paria merinovillaisia alushanskoja, kaksi paria ohkaisia fleece välihanskoja, kaksi paria nahkakämmenisiä hiihtohanskoja, villalangasta ja hahtuvasta huovutetut tilavat ja paksut villakintaat sekä tuherot. Viimeiset vaatinee hieman selittämistä, kyseessä siis peukalottomat tuubit joissa on reikä sauvalle. Eli tuubi softshellistä askarreltu tuubi vedetään sauvan ja valittujen hankojen päälle jolloin sauvaa puristava käsi on suojassa elementeiltä. Isot pojat väittää että tämän innovaation nimitys tulee lähinnä siitä että niiden sisällä on kuuma ja kosteaa…

Vaatearsenaaliin varmaankin voi luetella myös aurinkolasit ja myrskymaskit. Me käytetään Julbon laseja ja molemmissa on ns. photochromaattiset linssit. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että linssit tummuu/vaalenee UV-säteilyn määrän mukaan. Laseissa tummuuksia määritetään 0-5 asteikolla ja meidän plehoissa vaihteluväli on 2-4. Myrskymaskeina usein käytetään crossilaseja joissa on muovinen naamasuojus, me ei niistä olla innostuttu joten otettiin oppia norskeilta ja tuunatiin lasit softshellistä tehdyllä kankaalla jonka reunassa kulkee metallilanka joka jäykistää kankaan muotoon. Tästäkin sitten tuonnempana lisää. Aurinkolaseja tuunataan klyyvarisuojuksella jottei nenulit pala karrelle heti alkuunsa, huohottimet kun on muutoin esillä koko ajan.

Kuvat: Aleksi Mehtonen

greenland_drams_grafiikkaa

Lahjattomat reenaa!

Ja mehän treenataan kun ei sillä lailla oikeesti mitään osata. Joku hemuli kyseli että miten me harjoitellaan reissua varten. Kysymys on itsessään vähän laajan livakka noin lyhkäisyydessään vastattavaksi joten täräytetään aihe virtuaaliselle paperille.

Alkuunsa pitää vetää parit jakoviivat, fyysinen kuntoharjoittelu aka urheilu on kokonaan oma palikkansa. Erilaiset erikoistemput ja retkikuntatoiminnan harjoitteleminen on sitten täysin omansa.

Fyysinen harjoittelu on aika suorasukaista puuhaa. Helpompi hikoilla kotosalla ja päästä sitten helpolla pelipaikoilla. Vaikka urheilullisia kavereita kai jollain tasolla ollaan niin ei ihan peruskuntopohjalta uskalla lähteä 675 kilometriä lykkimään. Isot pojat on kertoneet että 85kg ahkion kanssa skinnaaminen merenpinnan tasosta kahteen ja puoleen tuhanteen metriin on jokseenkin hapokasta hommaa, siten priorisointi on ollut kestävyyskunnossa. Kaikki respekti perinteiselle haukalle ja penalle mutta ne tosiaan on vähän toissijaisia tässä yhtälössä. Harjoitusmäärät pyritään pitämään järjellisinä mutta riittävinä. Tässä vaiheessa valmisteluita ei passaa enää ajaa ylikunnolle tai paskoa paikkoja silleen pahasti. Reissuun pitäisi päästä parhaassa suorituskunnossa mutta terveenä.

Kiteytän tähän nyt tällaisen henkilökohtaisen reenikuvion tältä viikolta ( Lauri ), harjoitusmäärät vaihtelee paljon ihan riippuen kropan tunnoista ja fiilareista. Perusviikko menee 8-10h haarukkaan, välillä enemmän ja joskus sitten vähemmän. Tästä esimerkkinä jätin vetorengasreenin ( josta lisää myöhemmin ) tekemättä tällä viikolla pienten selkäkipujen takia:

maanantai: juoksu 15km

tiistai: squash 45min + kevyt sisäkiipeily 45min

keskiviikko: sulkapallo 1h + uinti 45min

torstai: sisäkiipeily + kuntopiiri + pitkät venyttelyt 2h

perjantai: juoksu 10km palautellen

lauantai: sisäkiipeily 2h

sunnuntai: lepo

Ainoa ns. lajiharjoitus on meidän tapauksessa surkuhupaisa rengasreeni. Ahkiota kun ei pääse ihan joka päivä vetämään järjellisesti ( varsinkaan Affenanmaalla jossa paistaa nurmikko. ) niin sitä pitää sitten jotenkin simuloida. Perinteinen tapa on tehdä se vetorenkaalla. Yksinkertaisuudessaan kaunis aparaatti, vanha autonrengas varustettuna vetonaruilla ja ladattuna sopivilla painoilla. Kyseinen jumppanuppi kutkuttaa sillä lailla lihaksistoa että 1.5h-2h reenin jälkeen on aika makaroonia. Katsoppas klippi täältä:https://vimeo.com/109391447

Molemmilla on omat tavat jumpata, ei mitään magiaa vaan laajaa perusreeniä. Olli tykkää hikisistä miehistä lähikontaktissa ja siksi se pyörii välillä matolla. Laurille toimii paremmin mailalajit ja sisäkiipeily. Kukin tavallaan..

Mutta sitten siihen toisenlaiseen harjoittelemiseen. Kokonaisuutena aika kattava köntsä avata mutta yritetään pitää homma selkeänä. Meillä on aiheen suhteen oikeastaan vain yksi sääntö: jos jotain ei osata tai joku homma tuntuu epäselvältä niin sitä harjoitellaan. Oppirahat on maksettava.

Aiemmassa vaiheessa projektia me kehitettiin lista jossa kasattiin ne jutut joita harjoitella pitää, niitä sitten napsitaan yksitellen sieltä tikkiin. Kokeneemmat ahkiohärät on antaneet paljon pelivinkkejä ja siitä on ollut iso apu.

Arktisen erikoismiehen repertuaariin kuuluu runsaasti varusteisiin liittyvää harjoittelua. Koko matkan ajan kaikki ruuanlaitto ja juomaveden sulattaminen tapahtuu keitinlaatikossa sisällä teltassa. Sinällään hullunkurista mutta jättimäisen jääpalikan päällä ehkä isoimman riskin saa aikaan tuli ja kiehuva vesi. Kevyttä keitinlaatikko on venkslattu useaan suuntaan ja pelailtu sen kanssa erilaissa skenarioissa jotta sen kanssa pystytään elämään se 40 päivää. Niinkin yksinkertaista juttua kuin kiehuvan veden kaatelua kannattaa pohtia, reissussa kaadellaan about noin 400 litraa kiehuvaa noin litran erissä. Kaksi keitintä tärähtää tulille varmaan sen 100 kertaa kumpainenkin ja joka kerta sen ainoan oikean suojan sisällä mikä meillä on.

Hieman trendistä poiketen ollaan aiemmin käytetty geodeettitelttaa hiihdoillamme. Nyt kuitenkin vaihdettiin tunnelitelttaa sen turvallisuuden ja helppokäyttöisyyden takia. Saatiin yksi Hillebergin Keron GT lainaan jo viime kevään reenireissulle Sarekiin ja vastaavaa uutukaista peliä on testattu myös nyt vuoden vaihteessa Pyhällä ( kiitos Pyhä Tunturit! ) lumitykillä kehitetyssä myräkässä. Kahdelta veijarilta ihan täysi taistelu muuten panna kangaspurjetta pystyyn kun kunnolla töhisee. Mutta pakko se on hallita jos iskee piteraq-myräkkä päälle. Pyhän harjoittelu oli sinällään hyvä kokemus että siitä saatiin kuvio siinä määrin ornungiin että tiedetään mitä virheitä tehtiin pystytyksen kanssa. Tästä paukahtaa viidiota muuten tässä hollilla, olkaas hököllä.

Tässä muutamat Aleksi Mehtosen kuvat kyseisestä sessarista!

Samoilla Pyhä-sessareissa pyörähdettiin myös Bliss Adventuren poikien ( tattista söpöliinit! ) jääputouksella kokeilemassa niinkin myyttistä hommaa kuin ahkion kanssa railopelastamista. ”Hauskaa” roikottelua mutta kiteytettäköön näin, jos olet liikenteessä kaksin niin ei käytännössä ole minkäänlaista mahdollisuutta tehdä selfarrestia kun vastapainona on aikuinen mies ja toisen aikuisen verran romua perässä. Jos leikisti sen pannun saisi otettua jotenkin vastaan niin noilla massoilla voisi kaveri olla aika pipinä siellä köyden inhottavammassa päässä. Saatikka sitten sen taljan rakentaminen… Ei pudota railoon, sovittiin silleen.

( maksamaton mainos tähän sivuun; samaiset Bliss söpöliinit pyörittää PyhäWurst nimistä rinneravintelia, kannattaa käydä! On meinaan kunnon skyrdät ja pöperöt! )

Nallekarhuammunnat on vielä hoitelematta, valitettavasti ei olla ehditty kaupalliseen ympäristöön asiaa reenaamaan esim. Ankarien avotunturien kursseille. Haulikkohommiin päästään tässä kevään mittaan molemmat tahollaan. Onneksi karhutilannetoiminnasta löytyy infoa nykyisellään useammastakin tuutista, toki sen elävän 500kg valkoturkin kohtaaminen for real on sitten ihan eri juttu. Retkikunnan virallinen kanta asiaan: kuva kaukaa ois kiva, kohdata ei haluta.

Vaikka SPRn EA1set on käyty niin ei ihan siltä pohjalta uskalleta reissun lääkintää hoitaa. Perusburanat on aika selkeää kauraa mutta kaikenlaisia muita skenarioita sitten riittääkiin. Retkikuntalääkärimme kanssa ollaan käyty skenaarioita läpi ja tuo tiukka Turkulainen käskyttää meidät erilaisiin tiedonhakuharjoituksiin ja mm. opettelemaan suturaatiota. Se on muuten tosi hieno lääkärisana haavojen ompelemiselle.

Ollaan puhuttu myös tunteista ja mentaalipuolesta. Raavaat ja kaljut savolaisukot. Me todettiin jo kauan aikaa sitten että tällainen reissu onnistuu parhaiten kun ei tarvitse kyräillä tai miettiä mitä toinen ajattelee. Harjoittelua se on vaatinut sinällään sekin. Ei iske sitten sipulissa ERROR 404 kun tulee ensimmäinen tiukempi paikka, toivottavasti.

Nämä jututhan on enemmän tällaisia erilliskokonaisuuksia. Isoimmat harjoituskuviot on kuitenkin tehty tunturissa viimeisen kahden vuoden aikana. Neljä hiihtovaellusta Suomessa ja Ruotsissa on se pohjatreeni minkä päälle tämä reissu on pedattu.

Todettava kylläkin on että hienoa oppia uusia juttuja ja fiilailla vanhoja parempaan kuriin. Toki todettava on myös se että tästä hommasta ei sinällään jää kouraan kuin muistoja päähän, matti kukkaroon ja kesäkunto 2015.

Tässä nyt pintapuolisesti kokonaisuutta avaten, kysykää ihmeessä jos nappaa.

Muuten sellainen juttu huomattiin että kolmen kuukauden päästä ollaan todella töpäkästi jo itse jäällä jos kaikki menee niin kuin luullaan. Huisia!

Kaikki kuvat: Aleksi Mehtonen

 

Paperisodalla paratiisiin

 

 

Julkaistu retkikunnan blogissa relaa.comissa 2.12.2014

Greenland_Dreams_PeakBlue_Logo

Grönlantiin ei pääse hiihtelemään ihan noin vain menemällä paikalle suksimaan. Aihe on sinällään nyt meille ajankohtainen joten ajattelin suodatella hieman tuntojani aiheen suhteen näin blogiin.

Kuten varmasti lukijat ymmärtää on Grönlanti pitkälti a) jäätä ja b) asumaton alue käytännössä täysin. Liikkuminen 95% jäätikköalueista on luvanvaraista ja tarkoin säädeltyä. Riippuen siitä mitä jäätikölle ja/tai Grönlannin luonnonsuojelualueille on menossa tekemään tarvitsee retkikunnalleen luvan erilaisine liitteineen riippuen oman lupansa/reissusuunnitelmansa vaatimista ehdoista. Hakemus ei oikein ole sellainen pikainen nettilomake ja liitteet ei suinkaan tule yhdestä osoitteesta. Yritetäänpäs vähän hahmottaa tätä byrokratian jaloa rattaistoa.

Lupaprosessi kokonaisuudessaan tähtää siihen että lopputulemana saa niin sanotun retkikuntaluvan. Retkikuntalupaa hakeakseen pitää olla retkikuntanumero jolla voi hakea lajitelman erilaisia liitelupia. Yksinkertaisuudessaan homma toimii niin että viimeistään 12 viikkoa ennen aiottua aloituspäivää pitää retkikuntanumerohakemus olla perillä viranomaisella Danish Polar Centerissä. DPC myöntää lupanumeron joka vaaditaan erilaisten liitteideen saamiseen lopullista retkikuntalupahakemusta varten. Retkikuntalupahakemus pitää tosittaa viranomaiselle viimeistään kahdeksan viikkoa ennen retkueen starttia. Onneksi myös itse retkikuntalupanumerohakemus on hintalapullinen, tästä paperityöstä luonnollisesti joutuu maksamaan rapiat 500€ viranomaisille.

Ettei tämä nyt vaan kuulostaisi liian simppeliltä niin tähän väliin tosiaankin tarvitaan sitten lajitelma erilaisia liitteitä joihin osaan tarvitaan se lupanumero jota ensi vaiheessa haetaan. Vakuutustodistus, pankkitakuutodistus, radiolupa, retkikunnan kokemusselvitys, reittisuunnitelma, SAR yhteystiedot ja suunnitelma jne. Hakemuksen täyttämiseen on onneksi sangen selkeät 16 sivuiset ohjeet englanniksi saatavilla joten ainakin tietoa löytyy.

Vakuutustodistusta ei valitettavasti saa LähiTapiolan nettikaupasta. Vaatimus vakuutukselle on suolaisen livakka etsintä ja pelastuspalvelun kattavien summien osalta. Vakuutuksen saadakseen saa pulittaa noin 45€ per nassu per päivä. Suomesta ei näitä saa ollenkaan. Meidän tapauksessa vakuutus on koko retkikunnan kallein yksittäinen ostos. Luonnollisestihan lähtökohtana on ettei vakuutusta tarvita käyttää ollenkaan!

Vakuutus kattaa etsintä ja pelastuspalvelusta muodostuvat kulut ja kuljetukset huimiin summiin. Tämän lisäksi viranomainen kuitenkin vaatii erillisen todistuksen siitä että em. tilanteiden lisäksi on pätäkkää myös muunlaisiin noutoihin jäältä. Toisin sanoen siis niin jos puntti alkaa tutisemaan tai tulee äitiä ikävä niin pitää olla kyhnyä tilillä. Lisäksi viranomainen voi halutessaan käyttää meidän suljettua pankkitakaustiliä erilaisten force majore tilanteiden tiimoilta. Tällainen olisi vaikkapa poikkeuksellisen kiivas jäätikön sulaminen. Teoriassa on siis mahdollista että viranomainen evakuoi meidät ilman meidän halua mutta meidän piikkiin! Inhorealistisesti voi siis todeta että jos ei nappaa tuo suksiminen enään niin napsauttaa mielummin vaikkapa muutaman sormen poikki jolloin evakuointi tehdään vakuutuksen eikä takauksen piikkiin. Pankkitakaus kun on vaatimattomat 27K€.

Viranomaiset asettaa myös muunlaisia rajoituksia ja vaatimuksia Grönlantiin hiihtohommiin aikovalle. Yksin ei jäälle ole asiaa eli solo-setit ei Grönlannissa onnistu. Lisäksi pitää olla lajitelma erilaisia vempeleitä matkassa, meidän tapauksessa pitää olla sateliittipuhelin, PLB aka henkilökohtainen hätälähetin ( joka muuten vaatii erillisen luvan sekin ja sen saa tietenkin eri virastosta erillistä hintalappua vastaan… ) ja meri-VHF-puhelimen. Lisäksi aseen mukana kantaminen on tietyillä alueilla voimakkaasti suositeltua ja toisaalla pakollista. Meillähän on luonnollisesti tussari matkassa mutta sentään ei erillistä lupaa sille tarvitaan, onpahan joku asia sangen simppeliä tässä kuvioissa!

Elikäs jotaskuinkin näinniinsä se minun ymmärryksen mukaan menee… Joskopa olisi ajatus sen verran selkeänä että saa tuon paperipaholaisen liikenteeseen!

P.S. Käytiin viikonloppuna isolla kirkolla kattomassa pari laaturaihnaa ja sellaista hoikkaa Sveitsiläistä. Napattiin se siinä sitten aulabaarissa virvoitusjuomien rohkaisemana tiukkaan savolaiseen käskynkkään ja napsittiin hymykuvat! Erittäin näpsäkkä tapahtuma kaikkiaan, jokohan ne ensi vuodeksi laajentaan sen viikonloppueventiksi… Ainakin jotain lyhytpätkiä ja indiehommaa tuohon konseptiin voisi lisätä!

 

greenland_drams_grafiikkaa