19.5

19.5.2015 / Päivä 27
Sijainti: N6812475W04717996
Korkeus: 1680m
Sää: aamusta kelpoa puolipilvistä, -7c, lounaalta hiljalleen täyteen whiteouttiin, tuuli pohjoisesta
Hiihtoa: 30,4km
Kokonaismatka: 501,2km

Tänään paukuteltiin 500km rikki kolmenkympin päivällä hyvin keskinkertaisissa olosuhteissa. Eli semmottis 175 vielä jäljellä. Sää oli tänään jotenkin todella nihkeä, ei mitään myrskyä, ei kuumaa tai kylmää mutta jotenkin niin kovin keskinkertaista, ei mitään erityisen kuraa mutta ei hyvääkään. Jännä.

Saatiin kuitenkin ihan kelpo päivä  kasaan kaikkiaan. Pinnat oli tänään tosi vaihtelevia, oli hankala hiihtää whiteouttia kun hanki oli täysin tasainen. Sastrugit normaalisti auttaa pitämään suunnan kun niihin kompastelee mutta tänään mentiin sellaista pioneerien käärmemarssia että oivoi. Nyt illasta näyttää aurinko pilkistävän esiin hiljalleen, oispas huomenna poutaa. Tai ainakin sellainen keli että näkisi jotain tai johkin, kohta saattaisi vaikka nähdä reunavuoret, ohhoh!

Tänään tehtiin taas luontohavaintoja, nähtiin nimittäin ensimäisellä legillä kaksi lintua! Jotain pikkutirppoja, olivat menossa koilisen suunnasta lounaaseen päin. Eivät jääneet ihmettelemään, ois tarjottu pähkinöitä.

Ollaan huomattu että maasto on alkanut muuttumaan kumpuilevaksi, tänään mentiin alas 170m mutta Ambitin mukaan oli myös 80m nousua. Eli ilmeisesti mäkisyys on alkanut odotetusti, tästäkin syystä hyvä näkyvyys kelpaisi, voisi yrittää vähän luovia. Kattellaan, menee se näinkin toki mutta helpommallakin voisi päästä. Oletettiin että rannikon läheisyydessä kelit olisi jopa helteisiä mutta täällä on ihan täysimittainen talvi edelleen. Suomessa kuulemma alkaa olla jo kesä!

Retkikunnalla kaikki hyvin!

Shortly in english: did 30,4km today in mixed weather, from morning ok but afternoon again full whiteout. Terrain goes up and down, not nice in whiteout, today 170m descent and 80m ascent. Weather still very wintery, we did expect it to be warmer near coasts.

GOPR1514

18.5

18.5.2015 / Päivä 26
Sijainti: N6805133W04641556
Korkeus: 1850m
Sää: myteriä, tuuli etelästä 10-15m/s, täys whiteout, pikkupakkanen
Hiihtoa: 36,3km
Kokonaismatka: 470,8km

Aamusta edellisen päivän myräkkä tuntui rauhoittuneen ja reippain mielin noustiin 30min aikaisemmin iloiseen hiihtopäivään. Ahkioita pakatessa katsottiin että keli lähtee aukeamaan ja tästä tulee huippu päivä! No noin 10min myöhemmin alkoi koko päivän kestävä totaalinen whiteout ja myteri vaan vaihtoi hieman suuntaa ja tuuli enemmän etelästä. Kun kerta oli teltasta tultu ulos niin päätettiin että lykitään nyt kun kerta aloitettiin. Sit kun lähtee niin kans lähtee, lopputulemana 9 legin jälkeen maireat 36,3km.

Eli enkkapäivä. Ei olla koskaan hiihdetty näin pitkää matkaa pulkan kanssa, edellinen ennätyspäivä taitaa olla keväältä 2011 Kilpisjärven maastoista, joku 34km silloin mentiin 11 tuntiin. Silloinkin oli tosi huono keli, tuntuu olevan meidän juttu. Toki oli meillä "alamäki" tänään, tarkistettiin asia tässä teltalla, sen verran oltiin varmoja kallistuksista ettei ainakaan ylämäkeen menty.

Lämpötila oli tänään ehkä pari astetta pakkasella ja matalapaine tuntuu tuovan kosteaa ilmaa tuulen mukana etelästä. Hilpeätä kun tuiskuttaa lunta joka jäätyy kiinni mm. kyynerpäähän ja kylkeen. Ollin kyynerpäässä oli päivän päätteeksi 5cm puikko. Onpahan nähty nyt sit tämäkin!

Tänään aloitettiin myös vähän sellainen exit-rutistus, jäätikön reunassa olevalle moreeniharjanteelle on matkaa GPSn mukaa  160km ja se on noin viikon homma näillä 30km päivävauhdeilla. Siellä reunalla odottaa siis sellainen hilpeä jäätikön purkaumareuna jossa on sellainen kohti jäätikön keskustaa kurottava moreeniharjanne. Sen päätä kohti nyt suditaan. Millainen maasto onkaan ennen harjannetta on aikamoinen mysteeri, edelliset meidän käytössä olevat tiedot on vuodelta 2003... Sole poka mikhään!

Retkikunnalla kaikki hyvin, runsaasti energiaa ja veikeät fiilarit! Hiphei!

Shortly in english: did 36,3km today in 9 hours. Bad weather continues with strong and wet wind from the south. Snow iced up on clothes and gusts where strong, lovely. Team full of energy, best distance ever for us with sledges in one push.

GOPR1517

17.5

17.5.2015 / Päivä 25
Sijainti: N6757240W04553940
Korkeus: 2120m
Sää: aamusta myteriä, voimakas tuuli länsi-lounaasta, -10c, päivällä entisestään voimistuvaa tuulta.
Hiihtoa: 0km
Kokonaismatka: 434,5km

Aamulla pakattiin kamat ja valmistauduttiin tuuliseen päivään hiihtäen. Lähteissä tuuli voimistui entisestään ja todettiin ettei 15m/s vastatuuleen kannata lähteä tarpomaan. Kyllä siellä eteenpäin pääsisi mutta tuskin nii  paljon että se suoranaisesti olisi vaivan arvoista. Tuuli on tässä päivän mittaan voimistunut entisestään. Teltta pystytettiin eilen suht tyvenessä sellaiseen suuntaan mistä oletettavasti tuulisi, noh nyt sitten puhuroi tunneliteltan kylkeen. Nou hätä, Keron kyllä kestää. Aina välissä pitää käydä lapioimassa kinostuvaa lunta pois teltan toiselta sivulta.

Siirrettiin siis maanantaille suunniteltu puolikas lepopäivä sunnuntaiseksi kokonaiseksi. Toivottavasti keli ottaisi tässä rauhoittuakseen ( näin puoliltapäivin se ei sitä suinkaan tunnu tekevän ) että päästäisiin huomenna hiihtämään. Sinällään hyvään saumaan tämä myteri osui että lepopäivä oli muutenkin hollilla. Aikaa meillä on kivasti hoitaa homma kotiin, ollaan tultu kuitenkin hieman aiottua liukkaammin.

Myrskypäivät on kaksipiippuisia juttuja. Toisaalta saa levättyä mutta toisaalta taas mietityttää kuinka kauan tässä tarvitsee kökkiä. Nämä kun täällä tuppaa välillä kuulemma kestämään. Me päätettiin että illasta tämä viimeistään rauhoittuu.

Se hyvä puoli tässä tyhjän kökkimisessä on että saa kaikenlaisia puhdetöitä tehtyä ja levättyä. Valmistaudutaan tässä seuraavaan roskanpolttoon ja muutenkin tekemällä inventaariota. Noin 6-7 päivässä pitäisi ehtiä jäätikön reunalle hiihtäen ja siitä sitten jalan kohti maalia kunhan saadaan aitoa maata jalkojen alle. Koska tavarat siirtyy pulkista selkään niin kaikki turha roska ja tarpeeton uhrattava sälä saa polttotuomion. Tuhkat ja rippeet sitten lapataan yhteen säkkiin mikä kannetaan kylille jätteisiin.

Muutoin perussettiä, leffaa, päikkärit, poppareita ja Yatzyä. Mukavastihan tässä köllötellessä menee!

Retkikunnalla kaikki hyvin!

Shortly in english: resting for a day due storm, wind 15m/s in the morning and stronger during the day. Gusting heavilly with new snow. Taking it easy and getting misc tasks done.
-- 
Lähetetty Android-puhelimesta K-9 Mail -ohjelmalla

998b2503-dca0-4a61-8de8-7987471027c71410360539

16.5

16.5.2015 / Päivä 24
Sijainti: N6757240W04553940
Korkeus: 2120m
Sää: aamusta pikkupakkanen, semiwhiteout ja liki tyyntä, iltapäivästä täys whiteout
Hiihtoa: 30,4km
Kokonaismatka: 434,5km

Tänään töpsäytettiin taas kolmekymppinen! Päivä oli inasen suttuinen näkyvyyden suhteen ja vähän sellaista transsihiihtoa harrastettiin tänään, maisemat oli sitä a4 blankkoa taas. Joka tapauksessa kivat kilsat. Näitä kolmenkympin kiskaisuja tässä yritetään saada kasaan nyt joka päivälle. Turhaan ei pakoteta mutta siinä se päivätavoite nyt on.

Tästä päivästä on aika hankala kirjoittaa yhtään mitään. Sellaista ihan-kiva hiihtelyä, leppoisasti luisuteltiin menemään. Välillä tuppasi olemaan vähän kuuma mutta muuten ihan kiva kasipuol. Toisaalta sitähän tämä homma pitkälti on, toistoa toiston perään vaan. Aamulla purat teltan, lyöt mökän soimaan korviin ja hiihdät 8-9 tuntia ja pistät teltan pystyyn. Sleep, ski, eat, repeat ja sitä rataa.

Simppeliin eloon tottuu yllättävän mukavasti. Toimisto, keittiö ja makuuhuone kun ovat kaikki noin 4m2 sisällä niin ei tarvitse ihmeitä. Täällä sitä istuskellaan kalsongeissa, välillä höhötellään jotain ja mutustellaan jotain pientä. Toki erä tai pari Yatzyä aina välillä. Meillä työnjako menee niin että Olli tuolla kyökin päässä keittelee vesiä ja laittaa murkinaa ja Lauri täällä toimiston päässä jeesailee Ollia, kirjoittelee blogit ja hoitelee paperityöt sekä latauslaatikon hallinnoinnin. 

Ollaan huomattu että koko ajan täytyy kommunikoida keskenään vähemmän. Alkaa olla nämä täällä tehtävä jutut sellaista peruskauraa että pääsee aika kepeällä keskustelulla. Toki me sitten kummastellaan kaikkea muuta ja täytyy myöntää että välillä on aika kevyet sisällöt jutuissa. Huumorintajun matalalentoa nääs. Kuten kuvasta näkyy, Olli teki painimaskin monon nilkkatuesta. Nilkkatuki on taas onnellisesti kiinni monossa.

Retkikunnalla kaikki hyvin, 245km matkaa maaliin!

Shortly in english: did 30,4km today in whiteout weather. Going strongly towards our goal, 245km still to go. Getting quite pro with tenting, easy effort to get everything done.

20150511_175151

15.5

15.5.2015 / Päivä 23
Sijainti: N6750995W04443448
Korkeus: 2120m
Sää: aamusta alkaen aurinkoista ja lämmintä sekä tyyntä, päivällä plussalla
Hiihtoa: 28,2km
Kokonaismatka: 404,1km

400km meni rikki että paukahti, boom! Säätila olikin tänään aikamoista nannaa, tyyntä ja aurinkoista. Aamusta oli ihan hento viima joka piti hien poissa mutta iltapäivästä tarkeni kyllä ulkoilla. Aurinkorasvaa leviteltiin useaan kertaan. Fakta on kuitenkin se ettei just nyt ole ihot sellaisessa kondiksessa että mihkään lifestyle-lehden kansikuvaan kehtaisi mennä.

Lauri on ihastellut Ollin komeaa reissuparrantekelettä jo useamman tovin. Tänään Olli näytti ihan Vuorenmaan Peteltä (ainakin etäisesti, katso kuva, sori Pete!) Ja aiheesta piti heti napsia kuvaa.

Saatiin eilen toiselta Peteltä eli Mäkelältä sähköpostia. Petet hiihti likipitäen samaa reittiä vuonna 2003 ja ollaan selattu heidän päiväkirjojaan ja reissusta kirjattua kirjaa tarkasti. Ollaan monella tapaa samoilla lähtökohdilla liikenteessä kun kuljetaan kahden hengen porukassa ja idästä länteen. Useimmat ylitykset tehdään lännestä itään välillä Kangerlussuaq - Isortoq kun me mennään Sermilik-vuonosta Qasigiannaguittiin kuten Reissu-Petetkin.

Halutaan myös ihan näin julkisesti kiittää Petejä jo tässä vaiheessa tsempistä, vinkeistä, jeesistä ja kokemuksien vaihtamisesta, paljon kiitoksia herrat Petet!

Retkikunnalla kaikki lokoisan hyvin, teltassa tarkeneepi köllötellä ilta-auringossa! Maaston pitäisi alkaa muuttumaan tässä 50-100km sisään, odotetaan innolla että olisi muutakin kun valkoista laakeutta.

Shortly in english: today still weather with warm sunshine, did 28.2km. Now at 2120m, waiting landscape to change in 50-100km.

GOPR0400

14.5

14.5.2015 / Päivä 22
Sijainti: N6744488W044434448
Korkeus: 22500m
Sää: aamusta -15c, voimakasta itätuulta 12m/s ja kohtalainen näkyvyys, päivällä tuuli sama ja puolipilvistä, illasta tyynempää
Hiihtoa: 30.5km
Kokonaismatka: 375.9km

Aamulla herättiin aika töpäkkään telttakankaan heiluntaan, illasta jo arvailtiin että yöllä alkaa töhisemään ja oltiin oikeassa. Teltan purkamiseen ja ahkioiden pakkaamiseen piti keskittyä normaalia enemmän. Kunnialla selvittiin ja päästiin suksimaan myötäiseen, tuloksena 30,5km, very nice!

Aamusta säätila oli erittäin kolea ja tuulinen, iltapäivästä liki tyynni ja aurinkoinen. Sään vaihtelut on täällä tosi voimakkaita. Ollaan nyt matalapaineessa ja tuntuu että sama kuvio toistuu joka aamu, jäätikön laelta ilma virtaa vauhdilla alas ja iltapäivällä on nätti sää, illasta viilenee nopeasti. Ei olla annettu haitata kun myötätuuli helpottaa matkantekoa aika kivasti.

Aamulla oli todella kaunista. Pääsääntöisesti täällä näkymät on valkoista massaa mutta aamulla oli toisin, aurinko paistoi jäätikön laen suunnasta ja voimisti pieniä ja isompia sastrugeja, samalla tuulivierteet liikutti huntumaista lunta hangen pintaa pitkin. Oli nättiä!

Ollaan nyt tällaisessa 30km päivien putkessa, ei haittaa jos ottaa jatkuakseen! Rehellisesti sanottuna olosuhteet on olleet meidän puolella. Olisivatpas jatkossakin...

Retkikunnalla kaikki hyvin, toki vähän kaikki paikat on pikkuisen klenkallaan, kyllä tää tästä!

Shortly in english: did again over 30km today with help of a proper tailwind. 300km to go! Weather 95% same that yesterday. Spindrift on the snow with morning sun was beautifull!

GOPR1484

13.5

13.5.2015 / Päivä 21
Sijainti: N6735310W04409730
Korkeus: 2330m
Sää: aamusta ohkaista harsopilveä ja pakkasta -15c, navakka myötätuuli, iltapäivästä pilvistä
Hiihtoa: 30.2km
Kokonaismatka: 345.4km

Lounaalla vaikutti että on tuloillaan normaali 25-27 päivä mutta toisin kävi. 5 legin alusta tuuli voimistui ja alkoikin alamäki. Näiden innoittamana tultiin melkein 5 kilometriä tuossa yhdessä legissä. Kaikkiaan hyvä päivä, uudet päiväenkat 30.2km ihan normaaleissa 8 legissä. Pari tällaista lisää ei haittaisi ollenskaan!

Tänään myös päästiin hamehommiin! Sen verran raikas keli oli aamusta että kiskaistiin molemmille itse tehdyt eristehamoset päälle. Näissä tanssahdeltiinkin koko päivä, ei paleltunut kankut kun oli vähän lisäsuojaa. Ässä vaate, ei tule kuuma eikä ahdista liikkua. 

Homma on myös niin ettei nyt enää kannata kääntyä takaisin itärannikolle, maali on nimittäin lähtöä lähempänä. Tultiin tänään siis puolivälin yli ja vieläpä ihan aiottuun aikaan, hurra! Nyt onkin siis 15 päivää aikaa hiipiä maaliin loput 330km.

Illasta tuuleskelee sen verran reippaasti jäätikön laelta että kaivettiin teltta tukevasti sijoilleen. Me tehdään joka ilta myös tuulivalli teltan eteen kiilaamaan tuulta. Julmimmat myräkät täällä tulee jäätikön laelta joten niiltä pyritään suojautumaan. Vara ei venhettä kaada, sanotaan.

Retkikunnalla meininki hilpeä, kotia kohti hiihdetään!

Shortly in english: did 30,2km today in good conditions, medium wind on the tail made us go few extra kms. Weather quite windy so we dug our Keron nice and deep in to the snow.

GOPR0394

12.5

12.5.2015 / Päivä 20
Sijainti: N6728077W04333214
Korkeus: 2430m
Sää: kohtalainen näkyvyys, ohutta yläpilveä, täysin tyyntä, aamulla -10, päivällä pätsi
Hiihtoa: 26.8km
Kokonaismatka: 315,2km

Mentiin tänään kolmas satanen täyteen, muutoinkin matkaenkka 26,8km. Pikku hiljalleen alkaa tulla eteen ensimmäinen 30km päivä. Tänään tultiin myös jonkin verran alaspäin, eipä se alamäeltä tuntunut. Tarkistettiin kompassin kallistusmittarilla ylipäätään ettei ollut ylämäkeä!

Karvattomilla suksilla hiihtely toi oman ulottuvuutensa tämän aamun ekoihin legeihin, kun pitoa on vähemmän pitää hiihtää vähän erilaisella tekniikalla että saa pulkat liikkumaan tasaisesti.

Koko päivän oli ihan täysin tyyntä, toistaiseksi jossain vaiheessa päivää täällä on aina tuullut muttei tänään. Aurinko porotteli harsopilvien läpi ja oli todella kuuma mennä. Varjossa pakkasta kymmenisen astetta mutta auringossa oli ihan kuuma urheilla. Ihan kuin aavikolla olisi ollut! Inhottavaa kun alkaa pukata hikeä eikä auta vaikka availee housujen ja takin kaikki räppänät että saisi höyryt ulos. Toivotaan pientä virettä huomiselle kiitos!

Meillä on molemilla kaksi kerrastoa mukana joten hikistä voi sitten kuivatella teltassa tai absidissa (teltan eteistila), useimmiten kuivattaminen viimeistellään seuraavana päivänä ahkion päällä jos keli sen sallii. Samoin makuupusseja kuivatellaan auringossa ahkiolla jos pystytään. Kevyesti kosteat kamat kuivataan päällä. Kuitenkin kukin pystyy päättelemään kuinka kukkasilta me tuoksutaan 20 päivän rypemisen jälkeen. Smartwoolin kerrastot on toimineet erinomaisesti, merinovilla on mukavaa päällä ja saatuaan ahkiohoitoa ne on jopa hieman freeshimpiä kuin päältä otettaessa! Mutta kyllä se suihku ja deodorantti on ollut keskustelun keskiössä muutaman kerran jo. Samoin keskiolut.

Retkikunnalla kaikki hikisen hyvin!

Shortly in english: did 26,8km today, best day so far! Still air, no wind and sun trough clouds = hothothot. Hoping for some light wind for tomorrow! Also went past 300km barrier today.

GOPR1466

11.5

11.5.2015 / Päivä 19
Sijainti: N6720891W04301897
Korkeus: 2505m
Sää: heikko näkyvyys, pilvet maassa mutta aurinko hohti läpi pilvistä, pakkasta aamulla -20c, tuuli 10m/s kaakosta
Hiihtoa: 14.2km
Kokonaismatka: 288.4km

Puolikas lepopäivä tänään ohjelmassa, hiihdettiin aamusta neljä legiä tuloksena 14,2km. Päivän ehkä merkittävimmät huomiot oli että a) mentiin alamäkeen ( 30m 14km matkalla... ) ja b) oli myötätuuli. Ei tuolla säällä välttämättä urheileminen nyt hirvittävän hauskaa ole mutta mukavasti päästiin eteenpäin.

Tänään myös oli ehkä kylmin hiihtopäivä tähän mennessä. Pakkanen yhdistettynä tuuleen oli aika rapsakka yhdistelmä, kivasti kuitenkin pärjättiin. Ollin samettisiin haituviin ei juuri jää tartu mutta Laurin poskipellavat vetää kyllä komeasti jäähän. Laitettiin kuvakin ettei tule kenellekään sellainen ajatus että pelkkää nautintoa on tämä paikallinen sää!

Päästiin viikossa about 135km ja kaupantekijäisenä oli se sairaspäivä, ollaan tyytyväisiä. Valotettakoon pelisuunnitelmaa sen verran että tavoitteena on pukata seuraavat kuusi päivää 25-30km päiviä ja pitää taas puolikas lepo. Meillä on jäljellä about 380km kuljettavaa 17 päivässä joten hyviä päiviä tarvitaan. Eli jatketaan samaan tahtiin vaan.

Lepopäivän leffavalintana tänään "Alive", koskettava kertomus kannibalismista jäätiköllä. Elokuvaa nautitaan kera popkornin ja kuuman kaakaon, aijjaai! Mutta ensin lienee pikku päikkärit paikallaan!

Ja hei vielä erityisterveiset Merjalle Raisioon!

Retkikunnalla kaikki hyvin!

Shortly in english: 4 hours of skiing with 14,2km as a result, did also descent 30m, shall it be downhill from now on!?! Resting, fixing things and watching "Alive" as evenings movie served with popcorn and hot chocolate!

GOPR1456

10.5

10.5.2015 / Päivä 18
Sijainti: N6717039W04245453
Korkeus: 2535m
Sää: aamusta puolittain whiteout, -15c, päivällä puolipilvistä, tuuli idästä
Hiihtoa: 26.4km
Kokonaismatka: 274.2km

Hyvä sunnuntaipuhde, saatiin kasaan mukavat 26.4km. Sää oli suopea ja suht tyyni joten saatiin pistellä aika leppoisissa fiiliksissä. Mukava mennä kun matkaa taittuu!

Tänään nähtiin sekavia. Oltiin lounastauolla ja nähtiin selkeitä tummia pisteitä horisontissa. Mietittiin että onkohan siellä ihmisiä, siinä sitten vaahdotellessa tiirailtiin. Lopputulemana oli että ei vaan ollaan sellaisessa paikassa jossa sastrugit on kääntyneet ikään kuin toisin päin ja auringon osuessa niihin ne näyttääkin mustilta eikä valkoisilta. Huisia! Mietittiin että mitä sitä sanotaan jos joku tulisi vastaan vai sanottaisiinko mitään.

Olisihan se aikamoinen lottovoitto jos täällä johonkin törmäisi, ehkä joku leijahiihtäjä voisi sattua kohdalle mutta muuten tuskin täällä ketään on missään lähimainkaan. Nähtiin kolmantena päivänä kaksi kertaa kopteri jäältä pois päin  ja veikkailtiin että se oli meitä aikaisemmin aloittaneiden saksalaisten (eri reitti, sama startti) kyyti pois jäältä, 1,5m uutta lunta ja kolme päivää piteraqia saattoi olla liikaa. Jos joku löytää faktaa niin laittakaa tulemaan!

Tänään oli myös ensimmäinen päivä ilman vastatuulta, kappas kun oli jännä tunne ettei tuiskuttelekkaan kasvoille vaan selkään, ei pantu pahaksemme.

Huomenna olisi tarkoitus hiihtää vain neljä legiä ja ottaa siihen päälle lepiä eli puolikas lepopäivä tuloillaan. Pitää levätä että jaksaa vääntää, päikkärit ja leffa luvassa!

Jo vain tokkiinsa että on hommat hyvin!

Shortly in english: did 26.4km today, now at 2535m. Weather calm and whiteouty but winds now from east. Little pause for headwind. Planning 4 hours skiing tomorrow and some resting.

GOPR1447