27.5

27.5.2015 / Päivä 35
Sijainti: Qasigiannaguit
Korkeus: 15m
Sää: yöllä selkeää ja aamusta aurinkoista, keli plussalla
Kävelyä: 24km
Kuljettu kokonaismatka: 703,6km

Perillä. Maalissa. Hoidettu.

35 päivää hiihtämistä ja kävelyä, 700km kulkemista. Viimeiset kolme päivää pois jäältä tuntureiden yli Qasigiannaguittiin ehkä reissun raskaimmat. Nyt se on tehty.

Aamusta lähdettiin liikenteeseen asenteella että tänään täräytetään perille tuntureiden yli perille ja niin tehtiin. 12 tuntia steppailua välillä reisiin asti märässä loskassa oli aivan kauheaa. 1100 metriä plussanousua ei helpottanut hommaa ollenkaan. Lopulta päästiin maaliin. 18km piti olla matkaa, kuljettiin 24km reittiä etsiessä.

Siitä alkoikin sellainen tuuriputki että ihmetyttää. Tultiin tunturista mutaisen tien päähän ja huomattiin että isäntä siellä vetokoiria syöttää. Marssittiin kaverin luokse ja pyydettiin josko se soittaisi meille taksin, kaveri kyseli että mistäs ollaan tulossa ja kuultuaan kertoi että vuonna -97 hiihti itse jäätikön yli täältä Isortoqiin. Sit alkoi palvelu rullaamaan, veijari käytti meitä ainoassa auki olevassa kioskissa jossa maksoi meidän ostokset kun kortti ei käynyt ja vei hotellille, välissä napattiin vaimo ja poika matkaan kun halusivat tulla meitä kattelemaan. Knut on pykälän verran ässempi jätkä nimittäin.

Hotellilla katselivat meitä vähän että mitäs veijareita nämä on... Osasivat kuulemma odottaa, joku paikallinen porukka oli hiihtänyt Isortoqiin ja siellä kuulleet että ollaan tuloillaan. Löivät sitten keskiketterää kouraan ja kun keittiö on näin slowseasonina kiinni, samoin kuin kaikki ravintelit illasta kylillä, niin antoivat sitten sapuskatarpeet kouraan. Tässä kokkaillessa sattui pari Tanskalaista työmiestä kyökkiin ja ihmettelivät meidän rusketuksia. Kerrottiin sitten mistä tultiin niin kaverit veti siinä määrin hiljaisiksi että kaivoivat jostain 12-vuotiasta laatulimpparia laseihin, aijjaiii!

Ollaan molemmat todella tyytyväisiä ja onnellisia. Tämä meni niin kuin oli suunniteltu. 35 päivää hiihtämistä ja kävelyä rannikolta rannikolle unsupported ja unassisted. Vaikka itse sanotaankin niin ei mikään pikku tempaus vsan ihan isojen poikien hommaa. Kahden vuoden projekti kulminoituu ehkä parhaiten siihen että voi tuijottaa ikkunasta merellä lipuvia jäävuoria ja nauraa yhdessä koettelemukselle. Toisaalta aika tyhjä olo mutta erittäin hyvällä tavalla. Ollaan samaa mieltä myös siitä että tämä oli meidän kahden juttu eikä muiden kanssa olisi tällaista kokemusta saatu.

Halutaan kiittää erityisesti kaikkia reissua seuranneita, meitä tsempanneita ja sohvalla mukana retkeilleitä. Kiitokset sponsoreille ja yhteistyötahoille. Nöyrä kumarrus meidän support teamille Pete, Niko, Jaakko, Sari, Johannes ja Koutsi sekä kaikki muut jeesanneet sekä jelppineet. Kiitokset molempien perheille ja tyttöystäville tuesta, ymmärtämisestä ja rakastamisesta.

29. päivä siirrytään Ilullisatiin laivalla ja 1.6. lennetään Kangerlussuaqin kautta Köpikseen, kotomaahan päästään 2.6. 09.00 aamulla Hesa-Vantaan ykkösterminaaliin. Laitellaan tässä vielä päivitys tai pari kunhan saadaan ittemme järjestykseen täällä mestoilla.

Suihkunraikkaalla retkikunnalla kaikkia, ah, voi ja kyllä, erittäin hyvin. Ensi yö nukutaan lakanoissa!

Shortly in english: arrived to Qasigiannaguit, hardest day of the expedition today. Super rough and lots of wet snow up to waist at worst. Cold beer and food. Sleeping in sheets today, yeah baby!

20150527_215823
Posted in Yleinen.

6 Comments

  1. Ihan mahtavaa! Oli upeata seurata teidän reissua. Jos jostakin putois syliin säkillinen rahaa, niin ensivuonna…

  2. Nyt on sitten koko potti räjäytetty! Onneksi olkoon! Melkoisen tempun teitte. Ylpeitä saatte olla itsestänne!

Vastaa käyttäjälle TapaniK Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>