23.5

23.5.2015 / Päivä 31
Sijainti: N6841129W05008750
Korkeus: 670mm
Sää: aamusta alkaen tyyntä ja tasainen pilvipeite, kohtalainen näkyvyys
Hiihtoa ja kävelyä: 28,3km
Kokonaismatka: 636,1km

Aamusta lähdettiin liikenteeseen tavoitteena saavuttaa exit moreenin pää. Luisuteltiinkin aika mallikasta kyytiä jäälaikkuja väistellen, jäätä oli koko ajan enemmän esillä ja voimakkaammissa muodoissa. Päästiin 8 legissä vajaa 27 kilometriä ja GPSin näyttäessä alle 4km exitille päätettiin jatkaa ja katsoa josko päästäisiin maihin suorilta ilman suurempia kikkailuja. No ei päästy.

Maasto alkoi muuttua hyvin voimakkaasti, ensin loppui hiihtäminen ja siirryttiin rautoihin ja lopulta köysistöksi. Noin 500m matkalla ajettiin suorilta aikamoiseen jäätivoliin, isoja jääpaasia, jättimäisiä railoja ja vaikka sun mitä. Yritettiin läpi köysitekniikoilla noin 3 tuntia mutta lopulta 10 metrinen jääseinä pisti etenemisen seis. Jotenkin ei liidaaminen alas ja ylös jättimäiseen railoon ahkioiden kanssa remmiraudoilla oikein ottanut hontsittaakseen... Siitä ei pääse ja sillä sipuli. Ensimmäinen taistelu hävitty, huomenissa uutta erää vaan.

Otettiin vajaa kilometri takapakki paremmalle alustalle ja kameran zoomilla katteltiin hieman maisemia. Pohjoisen puolelle ei ole mitään asiaa, siellä jäätikössä on raivoisimmat muodot ja aamulla yritetään siis koukata sivustasta ensin etelään ja katsoa joskos sieltä löytyisi paikka josta pääsisi sujahtamaan moreenille. Itse moreeni ei ole nyt näkyvissa mutta sen takana oleva järvi ja tunturit on eli tiedetään mihin pitäisi mennä. Toki tiedetään me muutenkin...

Muuten meininki on hyvä, soitettiin Reissu-Petelle ja kyseltiin muistoja 12 vuoden takaa, oli kuulemma jännä mesta silloinkin. Tässä telttaillessa hiotaan huomista taktiikkaa ja levätään, huomenna ei herätä vielä 0500 tarpomaan vaan levätään vähän pidempään. Tavoitteena edelleen huomenna pois jäätiköltä mutta ei ole kiveen hakattua että päivässä onnistuu, saattaa ottaa toisenkin että päästään maalle.

Jännänpännä paikka kaikkiaan, varmaan sellainen erityisjännä. Tänään makusteltiin jo hieman sitä ns. kakkostyypin kivaa. Mutta älkää huoliko, ei tehdä mitään hölmöä vaan mennään rauhassa ja ajatuksen kanssa!

Retkikunnalla kaikki hyvin, maa on jo niin lähellä että melkein koskettaa voi!

Shortly in english: did today 28,3km in total and tried to exit the glacier trough moreen. Failure with the straight route and had to backtrack one km. Tomorrow trying more from the south. Huge crevasses and seracs but still lots of snow... We can see the hills and lakes etc, so near but so far. On the hills there is still winter so maybe we ski all the way to  Qasigiannaguit after we get out from the ice.

GOPR1578
Posted in Yleinen.

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>