1.5

1.5.2015 / Päivä 9
Sijainti: N6630645W03940743
Korkeus: 1840m
Sää: aamulla -20c, tyyntä ja pilvistä, päivällä puolipilvistä ja pikkupakkasta sekä tyyntä, iltaa kohti pilviä taivaalla enemmän ja viileämpää
Hiihtoa: 19,3km
Kokonaismatka: 103,6km

Wappumarssille lähdettiin reippain mielin ja ilman suurempia juhlahumun rasitteita. Nukkumaan vappujuhlista oli ehditty kuitenkin 21.15. Sää oli aamusta kovin raikas mutta ei annettu sen haitata.

Teltasta poistuttaessa meidän leiristä läpsähti lentoon pieni lintu. Sinne se hävisi maisemaan viserrellen. Mitähän se puuhaili 80km rannikosta? No kuitenkin, ainoa luontohavainto sitten lähdön. Nähtiin me yksi naalin jälkikin, tai siksi sitä veikkailtiin. Muutoin havaintona toistuvat kaksi karvaista ja murahtelevaa savolaista.

Ensimmäinen legi pistettiin pitkälti yli 3km vauhtia, meinattiin että nyt tulee hurja päivämatka. Onneksi pian alkoi seuraavat seitsemän legiä kestänyt todella ärsyttävä sastrugikenttä, tietty ylämäessä. Aallot oli edellisiä isompia ja kuopat syvempiä. Pulkat sai myös aika tosissaan kyytiä. Siinä sivussa menetettiin myös Ahvenanmaan lipun lippusalko, laskettiin lippu arvokkaasti ja todettiin että pitää varjella Suomen lippua sitten tosissaan.

Todettiin myös että ollaan survottu tätä samaa sastrugipeltoa noin 80km, melkein rannalta asti. Taisi alkaa sen myrskypäivän jälkeen. Kaameaa shaibaa, retkikunnan virallinen mielipide.

Tänään posautettiin ensimmäinen 100km rajapyykki, vielä viisi samanlaista edessä. Mukavaa saada kasaan konkreettisia lukemia. Toive olisi että seuraava kolahtaa viiden päivän päästä. Taukopäivää on ajateltu pitää vasta kun tarve on suurempi, ehkä viikon päästä sitten. Nyt suksi kulkee niin kulkekoot. Ollaan vähän ihmeissään tästä jo neljättä päivää liki identtisestä säästä. Varmaan joku arktinen korkeapaine tai jotain. Nyt on alkanut ilmanpaine laskemaan joten eiköhän muutosta ole luvassa.

In: 20km+ päivämatkat, pidempi valoisa aika, tasaisempi hiihtoalusta
Out: Sastrugit, ylämäkinylpytys, huhtikuu

Retkikunnalla kaikki hyvin, josko joku taikoisi nuo sastrugit pois...

Shortly in english: 19,3m today with 190m vertical gain. Still lots of sastrugies slowing us slightly. We saw a bird in the morning! Airpressure going down and weather chance expected. Going strong, 1st 100km barrier crossed today.

GOPR0755
Posted in Yleinen.

One Comment

  1. Heja heja, grabbar! Tasaista alustaa ja hyvää luistoa kotoa!

    Terveisin,
    Vapunjälkeisten kansalaisten henkisen ja fyysisen terveyden vaalija, ensihoitaja Hätönen

Vastaa käyttäjälle Viltsu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>