24.4.2015 / Päivä 2

Sijainti: N66,02,194 W3808614

Korkeus: 460m

Sää: päivällä kirkas ja lämmin, illalla pilviä ja -10c

Hiihtoa: 5,0km

Kokonaismatka: 9,6km

 

Aamulla herättiin aurinkoiseen päivään. Telttarutiineihin päästiin nopsaan edellisiltana. Päivän ohjelmassa olisi ylämäkeä. Alun reitti kulkee jokilaaksossa ja joen uoma luikertelee laakson pohjalla. Päivän ensimmäisenä toimena laskettiin pulkat jokiuoman pohjalle noin 30 metriä. Pieni siirtymä ja toista puolta ylös noin 10m. Jouduttiin tekemään talja, sen verran oli jyrkkää. 150m eteenpäin ja kas 2h kulutettu.

 

Joen jälkeen rinne jatkui jyrkkänä joten jouduttiin vetämään parina toisen ahkioita vuorollaan, tätä hupia kesti kaksi legiä. Lumi ei upota mutta on aivan kivikovaa. Nousukarvatkaan ei auttaneet joten tuupattiin kävellen. Hikistä hommaa auringon porottaessa, panda-rusketus jo tuloillaan!

 

Lounastauolta päästiin suksille ja kiskomaan omia ahkiokaksikkoja. Kihnuutusta parhaimmillaan, sastrugeja ja perunapeltomaista kivikovaa rinnettä. Pohkeet ja reidet siis jumpattu tälle päivää! Hiihdettiin täysi 8h päivä ja lopputulemana 5km (toki enemmän hiihdettiin/käveltiin kun parivetona mentiin about 55% päivästä) ja kunnioitettava 335m nousua. Ollin Ambit 3hr kertoi noin 5200kcal kulutuksesta ja käski palautumaan 126h…

 

Pelisuunnitelmassa ollaan, huominen tulee olemaan erittäin raskas päivä. Heti aamusta pitäisi nousta jäälle, ylämäki on aikamoinen. Ehkä 350m nousua parissa kilsassa! Ollaan siis nyt jäätikön reunassa mutta vielä ihan maalla. Lyötiin leiri saksalaisen retkikunnan tekemälle paikalle, veijarit aloitti kuulemma viikko ennen meitä kohti Kangerlussuaqia samalla startilla. Kylillä puhuivat että olivat ongelmissa kun tipautti 1,5m lunta ja päälle piteraqin. No anyways, kiitti leiristä! Toivottavasti huomenna saadaan nyhrääminen pakettiin ja ylihuomenna aletaan nakuttaa matkamaileja tasaisen loivassa nousussa!

 

Retkikunnalla kaikki hyvin!

 

Shortly in english: 5km and 335m vertical gain. Hard as hell. Snow is hard, full of sastrugies and its hard to ski on. Pulled sledges as a duo about half of the day as it was so steep. 8 hours effort and now we are at edge of the inland ice. Tomorrow gonna be darn heavy, slope up looks hellish!

Posted in Yleinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>