Paperisodalla paratiisiin

 

 

Julkaistu retkikunnan blogissa relaa.comissa 2.12.2014

Greenland_Dreams_PeakBlue_Logo

Grönlantiin ei pääse hiihtelemään ihan noin vain menemällä paikalle suksimaan. Aihe on sinällään nyt meille ajankohtainen joten ajattelin suodatella hieman tuntojani aiheen suhteen näin blogiin.

Kuten varmasti lukijat ymmärtää on Grönlanti pitkälti a) jäätä ja b) asumaton alue käytännössä täysin. Liikkuminen 95% jäätikköalueista on luvanvaraista ja tarkoin säädeltyä. Riippuen siitä mitä jäätikölle ja/tai Grönlannin luonnonsuojelualueille on menossa tekemään tarvitsee retkikunnalleen luvan erilaisine liitteineen riippuen oman lupansa/reissusuunnitelmansa vaatimista ehdoista. Hakemus ei oikein ole sellainen pikainen nettilomake ja liitteet ei suinkaan tule yhdestä osoitteesta. Yritetäänpäs vähän hahmottaa tätä byrokratian jaloa rattaistoa.

Lupaprosessi kokonaisuudessaan tähtää siihen että lopputulemana saa niin sanotun retkikuntaluvan. Retkikuntalupaa hakeakseen pitää olla retkikuntanumero jolla voi hakea lajitelman erilaisia liitelupia. Yksinkertaisuudessaan homma toimii niin että viimeistään 12 viikkoa ennen aiottua aloituspäivää pitää retkikuntanumerohakemus olla perillä viranomaisella Danish Polar Centerissä. DPC myöntää lupanumeron joka vaaditaan erilaisten liitteideen saamiseen lopullista retkikuntalupahakemusta varten. Retkikuntalupahakemus pitää tosittaa viranomaiselle viimeistään kahdeksan viikkoa ennen retkueen starttia. Onneksi myös itse retkikuntalupanumerohakemus on hintalapullinen, tästä paperityöstä luonnollisesti joutuu maksamaan rapiat 500€ viranomaisille.

Ettei tämä nyt vaan kuulostaisi liian simppeliltä niin tähän väliin tosiaankin tarvitaan sitten lajitelma erilaisia liitteitä joihin osaan tarvitaan se lupanumero jota ensi vaiheessa haetaan. Vakuutustodistus, pankkitakuutodistus, radiolupa, retkikunnan kokemusselvitys, reittisuunnitelma, SAR yhteystiedot ja suunnitelma jne. Hakemuksen täyttämiseen on onneksi sangen selkeät 16 sivuiset ohjeet englanniksi saatavilla joten ainakin tietoa löytyy.

Vakuutustodistusta ei valitettavasti saa LähiTapiolan nettikaupasta. Vaatimus vakuutukselle on suolaisen livakka etsintä ja pelastuspalvelun kattavien summien osalta. Vakuutuksen saadakseen saa pulittaa noin 45€ per nassu per päivä. Suomesta ei näitä saa ollenkaan. Meidän tapauksessa vakuutus on koko retkikunnan kallein yksittäinen ostos. Luonnollisestihan lähtökohtana on ettei vakuutusta tarvita käyttää ollenkaan!

Vakuutus kattaa etsintä ja pelastuspalvelusta muodostuvat kulut ja kuljetukset huimiin summiin. Tämän lisäksi viranomainen kuitenkin vaatii erillisen todistuksen siitä että em. tilanteiden lisäksi on pätäkkää myös muunlaisiin noutoihin jäältä. Toisin sanoen siis niin jos puntti alkaa tutisemaan tai tulee äitiä ikävä niin pitää olla kyhnyä tilillä. Lisäksi viranomainen voi halutessaan käyttää meidän suljettua pankkitakaustiliä erilaisten force majore tilanteiden tiimoilta. Tällainen olisi vaikkapa poikkeuksellisen kiivas jäätikön sulaminen. Teoriassa on siis mahdollista että viranomainen evakuoi meidät ilman meidän halua mutta meidän piikkiin! Inhorealistisesti voi siis todeta että jos ei nappaa tuo suksiminen enään niin napsauttaa mielummin vaikkapa muutaman sormen poikki jolloin evakuointi tehdään vakuutuksen eikä takauksen piikkiin. Pankkitakaus kun on vaatimattomat 27K€.

Viranomaiset asettaa myös muunlaisia rajoituksia ja vaatimuksia Grönlantiin hiihtohommiin aikovalle. Yksin ei jäälle ole asiaa eli solo-setit ei Grönlannissa onnistu. Lisäksi pitää olla lajitelma erilaisia vempeleitä matkassa, meidän tapauksessa pitää olla sateliittipuhelin, PLB aka henkilökohtainen hätälähetin ( joka muuten vaatii erillisen luvan sekin ja sen saa tietenkin eri virastosta erillistä hintalappua vastaan… ) ja meri-VHF-puhelimen. Lisäksi aseen mukana kantaminen on tietyillä alueilla voimakkaasti suositeltua ja toisaalla pakollista. Meillähän on luonnollisesti tussari matkassa mutta sentään ei erillistä lupaa sille tarvitaan, onpahan joku asia sangen simppeliä tässä kuvioissa!

Elikäs jotaskuinkin näinniinsä se minun ymmärryksen mukaan menee… Joskopa olisi ajatus sen verran selkeänä että saa tuon paperipaholaisen liikenteeseen!

P.S. Käytiin viikonloppuna isolla kirkolla kattomassa pari laaturaihnaa ja sellaista hoikkaa Sveitsiläistä. Napattiin se siinä sitten aulabaarissa virvoitusjuomien rohkaisemana tiukkaan savolaiseen käskynkkään ja napsittiin hymykuvat! Erittäin näpsäkkä tapahtuma kaikkiaan, jokohan ne ensi vuodeksi laajentaan sen viikonloppueventiksi… Ainakin jotain lyhytpätkiä ja indiehommaa tuohon konseptiin voisi lisätä!

 

greenland_drams_grafiikkaa

Posted in Yleinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>